Pääministeri Matti Vanhanen kommentoi talonrakennusasiaansa tiedotusvälineille tiistaiaamuna Vanhan ylioppilastalon edustalla Helsingissä.Kuva: Antti Hämäläinen
Pääministeri Matti Vanhanen kommentoi talonrakennusasiaansa tiedotusvälineille tiistaiaamuna Vanhan ylioppilastalon edustalla Helsingissä.
Kuva: Antti Hämäläinen

Vanhanen: Siitä piti tulla normaali lasku

29.09.2009 09:09, päivitetty 29.09. 10:24

 Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) kertoi aamulla selvittävänsä Ylen väitteitä talonrakennusprojektiinsa liittyvistä epäselvyyksistä.

Vanhasen väitetään saaneen Nurmijärvelle rakentamaansa taloa varten rakennustarvikkeita, jotka on maksanut nimeltä mainitsematon rakennusliike. Yhtiö kärkkyi samaan aikaan urakoita keskustaa lähellä olevalta Nuorisosäätiöltä. Asiasta kertoi TV2:n Silminnäkijä-ohjelma maanantai-iltana.

- Itse tunnistan tästä ohjelmasta yhden sellaisen tilauksen, jonka olen tehnyt helsinkiläiselle rakennusyritykselle ja siitä on pitänyt tulla aivan normaali lasku. Mutta koitan selvittää sitä tämän päivän aikana, Vanhanen sanoi kello 9.00 Vanhan ylioppilastalon edustalla Helsingissä oltuaan menossa Savuton Suomi -kampanjan tilaisuuteen.

- Tulen kuvaamaan sen tilauksen, jonka olen tehnyt. Jos on siitä kyse, niin sitten tässä on väärinkäsitys, Vanhanen sanoi.

Hän toivoi, että Yle kertoo kaikki tietonsa asiasta aamupäivän aikana.

- Tällä on sen verran suuri yleinen merkitys, Vanhanen perusteli.

Kysymykseen siitä, onko hän maksanut rakennusliikkeeltä tekemänsä tilauksen, Vanhanen vastasi näin:

- Kaikista on pitänyt tulla lasku, mutta 14 vuoden päähän minulla ei ole mahdollisuutta tarkistaa eri asioita.

Jos käy ilmi, että ette ole maksanut laskua, mitä se merkitsee poliittiselle uskottavuudellenne?

- Kaikista tilauksista on pitänyt tulla lasku. Palataan siihen. Pidän 12.30 infon asiasta.

Mika Koskinen

KOMMENTTI: Vanhasen kohtalo vaakalaudalla

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) poliittinen tulevaisuus joutuu tänään kovaan testiin. Ylen Silminnäkijä-ohjelma väitti eilisiltana, että Vanhanen sai rakentamaansa taloon ilmaiseksi tarvikkeita yritykseltä, joka on urakoinut keskustalaiselle Nuorisosäätiölle kerrostaloja.

Vanhanen sanoi tänään, että hän tunnisti ohjelmasta yhden helsinkiläiselle rakennusliikkeelle tekemänsä tilauksen. Paljon riippuu nyt siitä, onko tilauksesta tullut asiallinen lasku ja onko Vanhanen maksanut sen.

Jos Ylen tiedot pitävät paikkansa, Vanhaselle ei jää tuskin muuta mahdollisuutta kuin erota tehtävästään. Niin härski tapaus olisi.

Ilman uusinta paljastustakin Vanhasen tilanne on vähintään tukala. Pääministerin toistuvat muistikatkokset vaalirahajupakan aikana sekä yleishyödylliseltä Nuorisosäätiöltä saadut vaalirahat ovat murentaneet hänen ja samalla koko porvarihallituksen poliittista uskottavuutta.

Vanhanen on luvannut selvittää laskuasiaa iltapäivällä. Hänellä on nyt pelissä enemmän kuin kertaakaan koko puolitoista vuotta velloneen vaalirahajupakan aikana.


Mika Koskinen
IS:n politiikan toimituksen esimies






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]