IS - Ilta-Sanomat
Uutiset Suomi
 
Haun tuottaa 
 
 
Nikoa etsittiin Tampereella keskiviikkona vapaaehtoisten voimin.Kuva: Reijo Hietanen
Nikoa etsittiin Tampereella keskiviikkona vapaaehtoisten voimin.
Kuva: Reijo Hietanen

Satapäinen joukko etsi Nikoa Tampereella

21.10.2009 19:40, päivitetty 22.10. 07:29

 Satapäinen joukko tamperelaisia etsi keskiviikkona Niko Niemeä, 23. Mitään ei kuitenkaan maastosta löytynyt.

Vapaaehtoinen etsintäpartio lähti liikkeelle neljän aikaan iltapäivällä seurakuntien virastotalon edestä. Joukko koostui muun muassa kadonneen isän Antero Niemen työtovereista Tampereen tuomiokirkkoseurakunnasta.

- Nikon perhe on meille kaikille tuttu. Tapaus on järkyttänyt meitä syvästi. Myötätunnosta perhettä kohtaan lähdemme etsintöihin, seurakunnan työntekijä Sari Leskinen kertoi IS:lle.

Porukka jakaantui kolmeen ryhmää ja etsi Nikoa ja tämän mahdollisesti pudottamia tavaroita muun muassa Amurin, Santalahden, Onkiniemen, Peurankallion ja Pyynikin maastosta.

Etsinnät lopetettiin pimeän tultua. Mitään Nikoon viittaavaa ei löytynyt.

Niko Niemi katosi toissa sunnuntaina aamuyöllä ollessaan matkalla ravintolasta kotiinsa. Viimeinen havainto miehestä on Satakunnankadun ja Mustanlahdenkadun risteyksestä kello 3.05.

Ennen katoamistaan Niko oli viettänyt iltaa kotibileissä Pispalassa, josta oli siirrytty porukalla jatkamaan ravintola Sahaan Tampereen keskustassa. Aamulehden mukaan poliisi on kuullut Nikon seurassa olleita nuoria ja selvittänyt, että hän ei ainakaan palannut ravintolasta Pispalan bileisiin.

IS






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Facebook activity

PELIKONE - yleisnosto