Välikohtaus sattui Vantaan poliisitalolla viime torstaina.
Välikohtaus sattui Vantaan poliisitalolla viime torstaina.

Miespoliisi löydettiin naiskollegoiden suihkusta

03.11.2009 06:47, päivitetty 03.11. 13:48

 Vantaan poliisin naisten suihkutiloista tavattu miespoliisi ei toistaiseksi hoida virkatehtäviään. Kyse on väliaikaisesta järjestelystä, sillä miestä ei ole vielä kuultu tapahtuneesta.

- Häntä ei ole kuultu virasta pidättämisen johdosta, mutta prosessi on käynnistymässä. Miehelle on ilmoitettu, että hänen ei tarvitse tulla työpaikalle, mutta hänen täytyy olla tavoitettavissa työvuorojensa aikana, kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen päällikkö Kari Tiittula IS:lle.

Välikohtaus sattui Vantaan poliisitalolla Tikkurilassa viime torstai-iltapäivänä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Miespuolinen nuorempi konstaapeli tavattiin naisten pesutiloista, kun suihkussa oli samaan aikaan naispoliisi. Tiittulan mukaan nainen poisti miehen suihkutiloista "tehokkaasti".

- En ole naista puhuttanut, mutta voi kuvitella, että hän voi olla hämmästynyt, kun tapaa miehen suihkuhuoneesta.

Koska kyse on poliisirikosasiasta, tutkinta hoidetaan ulkopuolisen syyttäjän johdolla. Miestä kuulee Helsingin poliisi.

IS:n haastattelema Helsingin kihlakunnansyyttäjä, tutkinnanjohtaja Antti Simola sanoo, että asian selvittely jatkuu.

Simola ei saamiensa tietojen perusteella vahvista, liittyikö tilanteeseen seksuaalissävytteistä tirkistelyä tai oliko mieskonstaapeli ilman vaatteita.

- On mahdollista, että näin on tapahtunut, mutta en pysty vahvistamaan sitä.

Simola korostaa, että vielä kyse ei ole varsinaisesta rikostutkinnasta vaan tapahtumien selvittelystä.

- Kun on olemassa vain kertomus henkilöltä, jota väitetään tarkkaillun suihkussa, täytyy kuulla myös vastapuolta. Kun saan tämän selvitystyön tulokset tietooni, teen ratkaisun aloitetaanko poliisitutkinta.

Tapaukseen tulee Simolan mukaan suhtautua vakavasti. Hänen mukaansa sekin on mahdollista, että miespoliisi joutuu vaihtamaan alaa.

- Poliisilla on varsin ylevät vaatimukset sen suhteen, missä määrin voi syyllistyä rikoksiin. Poliisin moraalin oletetaan olevan varsin korkea.

Myös Tiittula pitää mahdollisena, että miehen työt poliisina loppuvat.

- Onhan tällainen joka tapauksessa virkamiehelle sopimatonta käytöstä, Tiittula arvioi.

Katarina Pimiä





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]