Lahtelainen kauppakeskus Trion ongelmana ovat olleet sottaavat nuoret, joita vartijat ovat joutuneet hätistelemään alituiseen pois.Kuva: HS / Avustajat
Lahtelainen kauppakeskus Trion ongelmana ovat olleet sottaavat nuoret, joita vartijat ovat joutuneet hätistelemään alituiseen pois.
Kuva: HS / Avustajat

Lahtelainen kauppakeskus kokeilee teinikarkotinta

12.11.2009 19:14, päivitetty 13.11. 09:27

 Lahtelainen kauppakeskus Trio kokeilee sangen erikoista laitetta. Nimittäin teinikarkotinta.

Asiasta uutisoineen Ylen mukaan kauppakeskuksen ongelmana ovat olleet sottaavat nuoret, joita vartijat ovat joutuneet hätistelemään alituiseen pois. Myös asiakkaat ovat valittaneet sottaavista ja kovaa ääntä pitävistä nuorista.

Teinikarkotin lähettää korketaajuista ääntä kauppakeskuksen Aleksanterinkadun puoleisen sisäänkäynnin edustalla. Maailmalla vastaavia laitteita on kokeiltu menestyksekkäästi. Niillä on onnistuttu karkottamaan väärissä paikoissa kokoontuvia nuorisojoukkoja. Korkeataajuisten äänten lisäksi on kokeiltu myös klassista musiikkia.

- Ensimmäiset tuntemukset olisi sellaiset, että jotakin pientä hyötyä siitä olisi ollut, mutta ehkä karkottimesta en puhuisi, kauppakeskuspäällikkö Terhi Heinilä kertoo Ylelle.

- Pahinta on roskaaminen ja sotkeminen. Vaikka on roska-astia viiden metrin päässä niin tuntuu, että sinne ei saa mitään papereita vietyä. Sitten on sellainen tupakanpoltto ja syljeskely, Heinilä tuskailee.

Heinilä painottaa, että kauppakeskus ei halua eroon nuorista, vaan ainoastaan ongelmakäyttäytymisestä.

IS

Häiritsevätkö teinit kauppakeskuksissa?






 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]