Kuva: Hannes Heikura

Kuva: Hannes Heikura

Veteraanijärjestöillä 87 miljoonaa euroa jakamatta

22.11.2009 08:46

 Sotaveteraaneja tukevat järjestöt ja säätiöt ovat kartuttaneet ainakin noin 87 miljoonan euron omaisuuden. Järjestöille tulee kiire, jos rahat aiotaan käyttää veteraanien hyväksi näiden vielä eläessä, kirjoittaa Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Nykyisellä tahdilla rahaa on vielä jäljellä silloin, kun veteraaneja ei enää ole.

Viime vuoden lopussa elossa oli 67500 veteraania. Arvioiden mukaan kaksi kolmannesta heistä kuolee viiden vuoden kuluessa.

Suurin omaisuus eli yli 60 miljoonaa euroa on Sotainvalidien Veljesliitolla, joka päätti tänä vuonna kaksinkertaistaa veteraaneille maksettavan tuen. Liitto lupaa, ettei omaisuudesta jää euroakaan sotainvalidien jälkeen. Kaikilla ei ole vastaavia suunnitelmia. Esimerkiksi Kaatuneiden muistosäätiö huomauttaa, että säätiöillä on muitakin tehtäviä kuin veteraanien avustaminen.

-Kaatuneiden muiston vaaliminen on ikuista.

Sotaveteraaneille kerätään jatkuvasti lisää varoja. Tänä vuonna järjestöjen yhteisen keräyksen tavoite on kolme miljoonaa euroa.

STT





 
 
100 tuoreinta
 
 
ULKOMAAT
URHEILU
VIIHDE
HS.fi UUTISET - KOTIMAA

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MUISTA TV-LEHTI

Muista! IS:n TV-lehti joka keskiviikko: viikon ohjelmatiedot, haastattelut, taustat, arviot, yms.
Kuka on se oikea Hercule Poirot? Kuka voittaa Kuorosodan?

Sääuutiset

Sataa, tuulee vai salamoi? Ilta-Sanomien sääuutiset nyt yhdessä paikassa.
SääuutisetIS:n lukijoiden sääkuvatMissä sataa? Katso sadetutkasta!5 vuorokauden ennuste 10 000 paikkaan

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]