
Kuva: Lukijan kuva
Outo kraateri lumessa kummastuttaa Kuusamossa
| 15.01.2010 12:51 | ![]() |
Kuusamolainen Heino Haataja löysi oudon kraatterin Kuusamon Mustosenvaaran alueelta tien viereltä viikko sitten. Outo ilmiö herätti niin paljon ihmetystä, että hän päätti patistaa tutkijat liikkeelle.
- Ensimmäinen mielikuva oli, että kyseessä saattaa olla ilmasta rajusti tulleen meteoriitin tai muun kappaleen jättämä jälki, hän kertoo Ilta-Sanomille.
Haataja otti kohutusta löydöstään kuvan ja lähetti sen Ilta-Sanomien Lukijan kuvaan.
- Kuoppa on tien varressa. Se on arviolta noin metrin syvä ja kolmisen metriä halkaisijan pisimmältä kohdin Haataja sanoo.
Asiasta on oltu yhteydessä myös Geologiseen tutkimuslaitokseen, joka suhtautuu asiaan vakavasti. Laitoksen Pohjois-Suomen yksikkö tarkastaa paikan maanantaina.
- Olen tutustunut asiaan valokuvien perusteella aluejohtaja Risto Pietilä Geologisesta tutkimuslaitoksesta kertoo.
- Tässä vaiheessa ei voida sanoa varmasti, mikä on aiheuttanut ilmiön. Kuopan reunan roiskeista päätellen on mahdollista, että kyseessä on avaruusromu.
- Todennäköisesti kyseessä ei ole meteoriitti. Kuvista päätellen jäljet olisi tosin voinut jättää myös hirvi, sillä paikalla on kuvien perusteella hetteikkö, johon hirvi olisi voinut jäädä kiinni ja riuhtonut itsensä sieltä pois, Pietilä pohtii.
- Varmuus asiaan saadaan siis vasta, kun yksikkömme tutkii asian.
Avaruusromu
(Lähde: Wikipedia) |
Johanna Tukiaista syytetään kolmesta pahoinpitelystä03.09.2010 08:58, päivitetty 03.09. 09:59
Glamourtanssija Johanna Tukiaista syytetään kolmesta pahoinpitelystä ja haitanteosta virkamiehelle.Lue
Koiran kuono sidottiin ilmastointiteipillä03.09.2010 09:21
Poliisi tutkii Kemissä tapausta, jossa koiran kuono sidottiin kiinni ilmastointiteipillä.Lue
Koulutaksi ja linja-auto kolaroivat - kuusi loukkaantui03.09.2010 08:55, päivitetty 03.09. 09:07
Kuusi ihmistä on loukkaantunut koulutaksin ja linja-auton kolarissa Porissa.Lue
Polkupyöräilijä lähti kotoaan ja katosi03.09.2010 08:37
Poliisi etsii 84-vuotiasta miestä, joka on kadonnut Teuvalla Etelä-Pohjanmaalla.Lue
Laatikko putosi - valtatie suljettiin03.09.2010 07:35, päivitetty 03.09. 08:32
Valtatie 7 on edelleen suljettu liikenteeltä Porvoon ja Kotkan välisellä tieosuudella Kotkan Sutelan eritasoliittymän kohdalla.Lue
Taikuri Jori A. Kopponen myöntää ekstaasin käytön03.09.2010 08:09
Taikuri Jori A. Kopponen, 34, myöntää käyttäneensä ekstaasia juhliessaan yöelämässä.Lue
SK: Ylen vaalivalvojaiset loppuvat03.09.2010 07:49
Yleisradion perinteikkäät vaalivalvojaiset loppuvat. Puolueet ovat ilmoittaneet Ylelle, etteivät ne enää tule huhtikuun eduskuntavaaleissa valvojaisiin, kertoo perjantain Suomen Kuvalehti.Lue
Maakuntalehdet: Kiviniemi ei lähde presidenttikisaan03.09.2010 07:42
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ei ryhdy tavoittelemaan presidentin tehtävää vuoden 2012 vaaleissa, kirjoittavat Turun Sanomat ja Väli-Suomen sanomalehdet.Lue
Kanala tuhoutui tulipalossa - eläimet pois pari päivää sitten03.09.2010 07:36
Varsinais-Suomessa Loimaalla paloi varhain perjantaiaamuna tyhjillään oleva broilerikanala.Lue
IMF: Suomen talousennuste erittäin epävarma03.09.2010 07:34
Suomen talous toipuu todennäköisesti lamasta tämän ja ensi vuoden aikana, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF arvioi.Lue
Näin 110 vuotta sitten syntynyttä Kekkosta juhlitaan03.09.2010 07:33
Presidentti Urho Kekkosen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 110 vuotta.Lue
Tiku-kissa löytyi kuukausien karkumatkan jälkeen03.09.2010 06:06
Tiku-kissa ehti olla karkumatkalla lähes kolme kuukautta. Omistaja etsi rakasta lemmikkiään koko kesän.Lue
Aseistautuneeksi epäilty mies aiheutti etsinnän Kajaanissa02.09.2010 16:33, päivitetty 02.09. 20:24
Kajaanin poliisi otti torstai-iltana kiinni miehen, jonka epäillään liikkuneen ampuma-aseen kanssa Kajaanissa. Poliisin mukaan ulkopuoliset eivät olleet vaarassa.Lue
Nelonen: Vaalirahakohu nakersi puolueiden rahoitusta02.09.2010 19:59
Vaalirahoituksesta käyty keskustelu näyttää nakertaneen puolueiden rahoitusta. Nelosen uutiset kertoi torstaina, että esimerkiksi kokoomuksen varainhankinnan tuotto jäi viime vuonna 600 000 euroa pienemmäksi kuin vuotta aikaisemmin.Lue
Sosiaalikeskus Satama jää vielä toistaiseksi paikoilleen02.09.2010 19:57
Helsingin nuorisolautakunta ei ainakaan vielä päättänyt irtisanoa Kalasatamassa sijaitsevan sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimusta. Lautakunta jätti torstain kokouksessaan asian pöydälle.Lue
Omakotitalon paloa epäillään tahallaan sytytetyksi02.09.2010 19:56
Asikkalan omakotitalopaloa epäillään tahallaan sytytetyksi. Poliisi on ottanut kiinni keski-ikäisen miehen. Häntä epäillään törkeästä vahingonteosta.Lue
Viikonloppu alkaa viileänä ja sateisena02.09.2010 19:40
Uusi sadealue on lähestymässä Suomea kaakon suunnasta, joten viikonloppu alkaa ainakin maan itä- ja keskiosassa sateisena.Lue
Marja-Sisko Aalto valittiin Kuopion hiippakunnan notaariksi02.09.2010 17:03, päivitetty 02.09. 18:18
Entinen Imatran kirkkoherra Marja-Sisko Aalto on valittu Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin uudeksi notaariksi.Lue
Shell saattaa myydä huoltoasemiaan St1:lle02.09.2010 18:01
Energiayhtiö Shell on aloittanut kahdenväliset neuvottelut Suomen ja Ruotsin liiketoimintojen myymisestä St1:lle. Shellillä on noin 225 toimipistettä Suomessa ja noin 340 vähittäismyymälää Ruotsissa.Lue
Asuntomurroista epäilty kolmikko kiinni02.09.2010 17:56
Poliisi on tavoittanut kolme miestä, joita epäillään lukuisista asuntomurroista eri puolilla Suomea. Liettualaisella Audi-merkkisellä autolla liikkuneet miehet ovat nyt tutkintavankeudessa, kertoo Pirkanmaan poliisi.Lue
- Rovaniemen keskustasta löytyi sodanaikainen ammus (02.09. 17:17)
- Sasi: Ylen avustajakiista ei kuulu hallintoneuvostolle (02.09. 16:55)
- Ex-Moskovan-avustaja syyttää Ylen taipuneen kokoomuksen painostukseen (02.09. 16:40)
- Sdp:n Viitanen haluaa Ylen avustajakiistan hallintoneuvostoon (02.09. 16:31)
- Parituhatta pyöräilijää kiertää Tour de Helsingin (02.09. 16:24)
- Tampereen Stroke Unit sai pitkähkön nimen (02.09. 16:22)
- 4-vuotias loukkaantui kolmen auton kolarissa (02.09. 16:14)
- Autoilija pakeni - mopotyttö loukkaantui (02.09. 16:09)
- Pyöräilijää päin ajanut tuomittiin kuolemantuottamuksesta (02.09. 15:33)
- Kuusi kuoli - onnettomuus pääosin selvitetty (02.09. 15:27)
- Koululapset kolarissa (02.09. 14:55)
- Kouluiskuun viittaava materiaali toi nuorukaisille syytteen (02.09. 14:51)
- Miehille syyte kouluiskuun viittaavasta nettimateriaalista (02.09. 14:29)
- Mies ampui vaimoaan Helsingissä (02.09. 13:50)
- Lindén: Itella maksamaan laajakaistoja (02.09. 13:37)
- Stora Enso kiistää yhteisyrityksen (02.09. 12:54)
- Suominen saattaa irtisanoa 120 (02.09. 12:22)
- Katainen ei pääse Mosambikiin - syynä levottomuudet (02.09. 12:01)
- Poliisi ampui kaaharia rintaan - ei syytettä (02.09. 11:38)
- Nainen ajoi hurjaa ylinopeutta Porissa (02.09. 11:30)
- Tutkija: Hammashoidon hinnoissa jättierot (02.09. 11:24)
- Lompakkovarkaat jäivät kiinni Helsingissä (02.09. 11:05)
- Kuka ohjasi J.J. Lehdon venettä? Poliisi ei kerro epäiltyä (02.09. 10:45)
- Matti Vanhanen kiistää suhteen alaisensa kanssa (02.09. 10:36)
- Kuka työnsi auton järveen? - katso kuva! (02.09. 10:32)
- Taloudessa käänne parempaan - nämä alat ovat vetureita (02.09. 10:14)
- Hallinto-oikeudelta lupa kaasuputken rakentamiseen (02.09. 09:31)
- Aamulehti: Niinistö kuittaili Kiviniemelle (02.09. 09:27)
- Iltalehti: TV-taikuria epäillään törkeästä huumerikoksesta (02.09. 08:53)
- AL: Rokotehankintojen kilpailutus ministeriölle (02.09. 08:19)
- Savon Sanomat: Mies suuttui ex-vaimolle - hakkasi koiran hengiltä (02.09. 07:57)
100 tuoreinta- Surffarit innostuivat hurrikaani Earlin aalloista - katso kuvat!(03.09. 09:41)
- Tulivuori yskii Indonesiassa - tienoo evakuoitiin toistamiseen(03.09. 08:50)
- Taleban ilmoitti tappaneensa Lahoressa(03.09. 08:47)
- Vuohet viruivat kaksi päivää 15 sentin kielekkeellä(03.09. 08:28)
- Hyppäsi 39. kerroksesta auton takapenkille - selvisi hengissä(03.09. 08:01)
- Öljynporauslautta räjähti Meksikonlahdella - katso video!(03.09. 08:00)
- Hämähäkkimies kiipesi taas - vankila uhkaa!(03.09. 07:47)
- Venäjällä roihuaa taas - ainakin kaksi kuoli maastopaloissa(03.09. 07:29)
- Meksikossa 25 kuoli armeijan ja huumejengin tulitaistelussa(03.09. 06:04)
- Kymmenettuhannet pakenivat hurrikaani Earlia USA:ssa(02.09. 21:33)
- USA: Netanjahu ja Abbas sopivat seuraavasta tapaamisesta(02.09. 20:27)
- Israel ja palestiinalaiset istuivat yhdessä rauhanpöytään(02.09. 19:56)
- Stephen Hawking: Maailmankaikkeuden syntyyn ei tarvita Jumalaa(02.09. 16:18)
- 2-vuotiaskin pääsi irti tupakoinnista(02.09. 15:43)
- Kompasu-taifuuni mellasti rajusti Etelä-Koreassa(02.09. 15:19)
URHEILU
- Tästä amatöörivideosta F1-kulisseissa kohistaan - katso!(03.09. 09:42)
- Tenniskatsomossa puhkesi nyrkkitappelu - katso kuvat(03.09. 09:20)
- Caroline Wozniacki on hurjassa iskussa(02.09. 23:48)
- Shefki Kuqi: Koko joukkue mukaan hyökkäyksiin(02.09. 23:18)
- Markus Heikkinen ei hae väkisin osumia(02.09. 23:13)
- Tommi Kovanen Jokerien apuna viikonloppuna(02.09. 23:08)
- Huuhkajien viimeistelyharjoitus sujui hyvin(02.09. 23:02)
- Sivussa oleva Tainio: Uskon voittoon(02.09. 22:58)
- Moldovassa pelataankin perunapellolla(02.09. 22:44)
- Huuhkaja-topparille parempi sopimus alemmasta sarjasta(02.09. 21:35)
- Huuhkajat yllättää vasemmalta puolelta(02.09. 20:17)
- Svennis löytämässä uuden työnantajan(02.09. 20:03)
- IFK Mariehamn värväsi laitapakin Islannista(02.09. 19:45)
- Ghanan MM-sankari löysi Valioliigasta uuden seuran(02.09. 19:16)
- Valmentajan vaatimus pelaajille: Kansallislaulu on laulettava(02.09. 18:52)
VIIHDE
- Tanskalainen Submarino-elokuva kertoo umpikujasta - lue IS:n arvio!(03.09. 09:46)
- Seksikäs Angelina Jolie loistaa toimintaelokuvan tähtenä(03.09. 09:44)
- Lue IS:n arvostelu Vesku-elokuvasta!(03.09. 09:43)
- Lue IS:n arvio Vampyyrien imussa -elokuvasta!(03.09. 09:41)
- BB-Satu häiriintyi, kun Ksenia ja Petri lempivät(03.09. 09:24)
- Big Brother: Niko S ja Marianna ilmiriidoissa(03.09. 09:13)
- Miljonääriäidit-ohjelman Nina: Suomessa olisin varmaan huonoin äiti(03.09. 06:37)
- Tältä näyttää Hella W -elokuvan traileri!(03.09. 06:33)
- Prinsessa Madeleine kohautti seksikkäällä mekolla - katso kuva!(02.09. 20:36)
- Näyttelijä loukkaantui vakavasti Transformersin kuvauksissa(02.09. 19:49)
- Catherine Zeta-Jones raivoissaan lääkäreille(02.09. 19:14)
- Conan O'Brien julkisti uuden show'nsa nimen - katso video!(02.09. 18:40)
- Hups, Kelly Osbourne, liian korkeat korkkarit! Katso horjahduskuvat(02.09. 15:37)
- Katy Perry jyräsi Eminemin ohi listakärkeen(02.09. 15:18)
- Agatha Christien perikunta raivostui Wikipedialle(02.09. 15:04)
HS.fi UUTISET - KOTIMAA- Koulutaksi ja linja-auto törmäsivät Porissa, useita loukkaantui (03.09. 09:54)
- Omistaja esti koiran haukkumisen teippaamalla kuonon kiinni (03.09. 09:47)
- Valtatie 7 suljettu liikenteeltä Kotkassa (03.09. 08:26)
- Into opettajien lomautuksiin näyttää hiipuvan (03.09. 05:50)
- Keskisuomalainen: Liiketoimintakiellot ovat lisääntyneet (03.09. 05:36)
- THL keskittäisi oikeuslääketieteellisiä ruumiinavauksia (03.09. 05:19)
- Kunnat selkeyttävät IT-kaaosta ja säästävät rahaa (03.09. 05:00)
- Lääkärin pätevyyden voi pian tarkistaa itse netistä (02.09. 22:28)
- Identiteettivaras sai vankeustuomion (02.09. 22:22)
- Aseistautuneeksi epäilty mies aiheutti etsinnän Kajaanissa (02.09. 20:26)
- Marja-Sisko Aalto valittiin Kuopion hiippakunnan notaariksi (02.09. 19:07)
- Asuntomurroista epäilty kolmikko kiinni (02.09. 17:50)
- Enon turmarekka ajoi ylinopeutta (02.09. 16:27)
- Autovarkaat mursivat ajonestolaitteet ensi kertaa Suomessa (02.09. 16:11)
- Tampereen Stroke Unit sai pitkän suomalaisen nimen (02.09. 16:03)
TALOUSUUTISET- Roubini: USA:n kasvuvauhti hidastuu toisella vuosipuoliskolla (03.09. 09:55)
- Hypo: Asuntomarkkinoilla näkyy vauhtisokeutta (03.09. 09:51)
- Meksikonlahden onnettomuus oli vain tulipalo (03.09. 09:02)
- IMF: Suomen talouden näkymissä suurta epävarmuutta (03.09. 08:20)
- HQ Bank löysi toiminnalleen ostajan (03.09. 07:30)
- Hyvän olon työmarkkinat (03.09. 07:05)
- Näin paljon asunnon hinnassa on ilmaa (03.09. 06:01)
- SVT: Shell kaupittelee asemiaan ST1:lle (02.09. 20:46)
- Nelonen: Kohu vei puolueilta satoja tuhansia (02.09. 20:30)
- Tekstaaminen ei ole enää teinijuttu (02.09. 20:19)
- Dell taipui tappioonsa tarjouskisassa (02.09. 19:47)
- Meksikonlahdella räjähti taas (02.09. 19:37)
- Stora Enso jäi nousuun huhujen ja katkoksen jälkeen (02.09. 19:26)
- Rasismista syytetylle keskuspankkiirille kenkää (02.09. 19:05)
- Lindén ajaa kotitalousvähennystä laajakaistaan (02.09. 18:50)
HYVÄ OLO
- Ekoystävällistä seksiä - 8 vinkkiä!
- Näin parannat sydämesi terveyttä!
- Missä iässä alkaa onni? Brittitutkimus paljastaa
- Stressi voi tuhota hampaasi!
- Syö kasvikset kuorineen - saat kasvisten tehoaineet talteen!
- Näin pääset napostelusta eroon!
- Kolme vinkkiä terveelliseen työpaikkaruokailuun!
- Tällä musiikilla tehostat parhaiten treeniä!
- Antioksidantit - 5 faktaa elimistösi puolustajista
- Atooppista ihottumaa voi torjua mustaherukan siemenöljyllä
- Tässä ovat parhaat laihdutuskikat maailmalta
- Migreenin syistä paljastui uutta tietoa
- Unohda nämä myytit hammashoidosta - katso lista!
- Hollywood-tähdet sen todistavat: Personal trainer on todella hyödyksi!
- Tutkimus kertoo: Nämä hetket ovat elämäsi muistettavimpia
MUOTI & KAUNEUS
- Hiuslakka on takaisin - eikä se enää tahmaa(03.09. 08:53)
- Haaveiletko muotisuunnittelijan ammatista?(02.09. 11:24)
- Aurinkolasit kruunaavat tyylin syksylläkin - katso kuvat!(31.08. 20:18)
- Miehetkin haluavat silmälasimalliksi(30.08. 06:43)
- Kuninkaalliset edustivat häissä Kreikka-hengessä(27.08. 06:13)
MATKAILU
- Lähdössä Ruotsiin? Tässä huonoja uutisia!(02.09. 13:36)
- Missä ollaan, mikä maa? - Vastaa ja voita matkalahjakortti!(01.09. 07:21)
- Sikalaakson läpi kiirastuleen?(30.08. 11:56)
- Jatka kesää Kreikassa(26.08. 11:07)
- Empire State Buildingin kilpailija sai hyväksynnän(26.08. 10:05)
ASUMINEN
- IS:n vinkit Habitare-messuille(03.09. 06:12)
- Hoitovastikkeiden tasaus kielletään asumisoikeustaloissa(02.09. 13:33)
- Kotikulmilla: Mikko Rasila hurmaantui Aurinkolahdesta(01.09. 10:02)
- Maakuntalehdet: Maalämpöputki jatkossa vain luvalla(31.08. 07:34)
- Tästä talosta kytätään vapautuvia asuntoja(30.08. 06:28)
AUTOT
- Brerasta jäi kaunis kesämuisto(03.09. 06:22)
- Volvon suosikkimalli V50 sai uuden dieselin(03.09. 06:19)
- Uudet parkkimittarit muuttavat taksaa itsestään!(31.08. 18:45)
- Porschen kokoonpano loppuu Suomessa jo ensi keväänä(27.08. 19:18)
- Tekeekö Lada väkevän paluun? Uusi auto alle 6000 eurolla?(27.08. 14:03)
RUOKALA
- Puolukkajäädyke (2.9.2010)
- Metsämarjaclafoutis (2.9.2010)
- Lakka-kinuskikääretorttu (2.9.2010)
- Myslileipä (1.9.2010)
- Kanttarellikastike (1.9.2010)
MAINOS Finnair Uutiset Suomi btn1 200x200
Tuoreimmat uutiset
- Johanna Tukiaista syytetään kolmesta pahoinpitelystä (09:59)
- Tanskalainen Submarino-elokuva kertoo umpikujasta - lue IS:n arvio! (09:46)
- Seksikäs Angelina Jolie loistaa toimintaelokuvan tähtenä (09:44)
- Lue IS:n arvostelu Vesku-elokuvasta! (09:43)
- Tästä amatöörivideosta F1-kulisseissa kohistaan - katso! (09:42)
- Surffarit innostuivat hurrikaani Earlin aalloista - katso kuvat! (09:41)
- Lue IS:n arvio Vampyyrien imussa -elokuvasta! (09:41)
- BB-Satu häiriintyi, kun Ksenia ja Petri lempivät (09:24)
- Koiran kuono sidottiin ilmastointiteipillä (09:21)
- Tenniskatsomossa puhkesi nyrkkitappelu - katso kuvat (09:20)
- Lisää
Katso videot!
Yksinoikeudella vain IS:ssä: Hella W -elokuvan traileri
Mies hyppäsi 39. kerroksesta auton takapenkille - tässäkö syy selviytymiseen?
IS Moldovassa: Chisinaun kenttä on perunapelto!
Seksikäs Jessica Alba säteilee uudessa Machete-elokuvassa
Ilmakuvaa Meksikonlahden palavasta öljynporauslautasta
HURJA VIDEO: Maasturi rysähti kaupan seinästä sisään
Mika Väyrynen spekuloi Moldova-ottelua
BB-Henna Kalinainen: Monet pitävät minua tyrkkynä bimbona
Stuart Baxter vastaa Dalla Valle -kohuun
BB-Niko N: Lähdin taloon, ettei syksystä olisi tullut tylsäFacebook activity

Sääuutiset

Asenna IS-uutisvahti
Kokeile uutisvahteja!PELIKONE - yleisnosto
Sieltä se löytyy!

Autot
Moottoripyörät
Mönkijät
Huonekalut
Lastenvaunut ja -rattaat
Viihde-elektroniikka
Rakentaminen
Jätä ilmainen ilmoitus




















