Suorat formulalähetykset ökyhinnalla leffateatteriin

12.05.2008 10:31, päivitetty 12.05. 10:47

 Finnkino tuo tänä kesänä suorat formulalähetykset suurimpiin elokuvateattereihinsa. Alustavasti Finnkinolla on sopimus seitsemästä formulalähetyksestä, joista ensimmäinen on Monacon Grand Prix 25. toukokuuta.

Leffateattereissa näytettävät lähetykset on kuvattu erikoistekniikalla, joka eroaa tv-lähetyksistä. Käytössä on muun muassa varta vasten elokuvateatterilevitykseen suunnitellut kamerakulmat sekä extrat. Myös äänentoisto on luonnollisesti erilainen kuin kotikatsomoissa.

Formulalähetyksiä näytetään Helsingissä Tennispalatsissa sekä Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Porin ja Lahden suurissa elokuvateattereissa. Liput maksavat 25 euroa aikuisilta ja 17 euroa alle 11-vuotiailta lapsilta, eli yli kaksi kertaa normaaleja elokuvalippuja enemmän.

Leffaformulanäytökset ovat Finnkinon mukaan maailmalla jo tuttu ilmiö.

- Elokuvateatterit ovat muuttamassa luonnettaan kokonaisvaltaisiksi elämyskeitaiksi. Jatkossa voimmekin odottaa elokuvien lisäksi myös konsertteja, urheilukilpailuja ja muuta liikkuvan kuvan juhlaa suurilta valkokankailta näytettäväksi, sanoo Finnkinon markkinointijohtaja Reijo Jämes.

Sekä Vartti.fi että Finnkino kuuluvat SanomaWSOY-konserniin.

Vartti.fi


 
 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]