Sdp:n puheenjohtajutta tavoitteleva kansanedustaja <b>Erkki Tuomioja</b> (sd) on ottanut vaalikampanjan tunnuslauseensa Yhdysvalloista.
Sdp:n puheenjohtajutta tavoitteleva kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) on ottanut vaalikampanjan tunnuslauseensa Yhdysvalloista.

Erkki Tuomioja nappasi iskulauseensa Barack Obamalta

19.03.2008 11:24, päivitetty 19.03. 12:12

 Sdp:n puheenjohtajutta tavoitteleva kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) on ottanut vaalikampanjan tunnuslauseensa Yhdysvalloista.

Tuomioja lähtee kampanjaansa tunnuksella "Me pystymme siihen". USA:ssa demokraattien ehdokkuuskilpailua johtavan Barack Obaman kuuluisin tunnus on sama eli Yes We Can.

Barack Obama on käyttänyt lähes mantraksi muodostunutta sloganiaan jo vuodesta 2004. Hän piti tammikuussa Yes We Can -puheen hävittyään New Hampshiren esivaalin.

Kannattajat tekivät huippulennokkaasta puheesta neliminuuttisen musiikkivideon, josta tuli hyvin suosittu.

Tuomiojan vaalivankkurit kiihdyttivät keskiviikkona eteenpäin, kun hän julkisti Helsingissä kampanjansa keskeiset teemat.

Tuomiojan kampanjan tavoitteena on valaa uskoa yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuteen.

- Suuri osa suomalaisista on pettynyt viimeaikaiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen. Etenkin SDP:n jäsenistön keskuudessa on isoja muutospaineita, hän linjaa.

Tuomiojan kampanjan perustana on kolme teemaa: globalisaation hallinta, suomalaisen hyvinvointivaltion haasteet sekä Sdp:n uudistaminen.

Kaikkia teemoja yhdistää hänen mukaansa kysymys demokratian kriisistä. Tuomiojan näkemyksen mukaan Suomessa demokratia toimii muodollisesti, mutta todellisia poliittisia vaihtoehtoja ei useinkaan ole.

- Demokratia on kriisiytynyt maailmassa 1980-luvulta alkaen. Kansalaisten näkemyksillä on yhä vähemmän merkitystä, kun suurin osa keskeisimmistä päätöksistä valmistellaan ministeriöissä tai suuryritysten johtoryhmissä. Demokratia on palautettava yhteiskuntaan ja politiikka politiikkaan, Tuomioja linjaa.

Sdp on Tuomiojan mukaan vaikeassa tilanteessa.

- Katson, että minulla on kokemusta ja näkemyksiä, joiden avulla puolue voi nousta uudelleen merkittäväksi yhteiskunnalliseksi muutosvoimaksi. Haluan johtaa SDP:n jälleen suurimmaksi puolueeksi Suomessa, hän toteaa.

Tuomiojan kampanjapäällikkönä toimii oikeustieteen kandidaatti Susanna Rahkonen Espoosta.

Mika Koskinen, Juha-Pekka Tikka







MUUT UUTISET AIHEESTA:

 
KOTIMAA
ULKOMAAT
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
RUOKALA

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
Katso onko kahdehtimista!Suomen sadetutka

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]