IS - Ilta-Sanomat
Uutiset Maailma
 
Haun tuottaa 
 
 
Kuva: DPA

Kuva: DPA

Karhu ja kissa ylimmät ystävät - katso kuvat!

16.06.2008 12:36

 Berliinin eläintarhasta kuuluu jälleen hellyttäviä eläinuutisia.

Jääkarhu Knutin lisäksi eläintarhassa on nyt toinenkin tähtikarhu, mustaturkkinen Mäuschen. Kuuluisuutta karhu on saanut erikoisella ystävyyssuhteellaan tavallisen kotikissan kanssa.

Muschi-kissa ilmaantui yllättäen eläintarhaan kahdeksan vuotta sitten ja rakastui heti 40-vuotiaaseen karhukörilääseen. Eläintarhan hoitajat päättivät tuolloin antaa kissan olla karhun aitauksessa, koska eläimet näyttivät tulevan niin hyvin toimeen keskenään.

- Ne ottivat aurinkoa yhdessä ja jakoivat ruoka-annokset keskenään, Berliinin eläintarhan edustaja Heiner Kloes kuvaili Daily Mail -lehdelle.

Jokin aika sitten ystävykset joutuivat kuitenkin erilleen toisistaan, kun Mäuschen-karhu suljettiin pienempään häkkiin sen aitauksen laajennuksen ajaksi.

Muschi-kissa oli muutoksesta kauhuissaan ja se istui siitä hetkestä lähtien karhun häkin ulkopuolella onnettomana ja ikävissään. Viime viikolla eläintarhan hoitajat tekivät lopulta erikoisen päätöksen ja päästivät kissan karhun häkin sisäpuolelle.

- Ne tervehtivät toisiaan, halailivat ja ovat nyt onnellisia, Kloes kuvaili.

Mäuschen-karhun laajennettu aitaus avautuu keväällä, jolloin ystävyksillä on jälleen isompi elintila jaettavanaan.

Arja Paananen






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT

TALOUSUUTISET
HYVÄ OLO
MUOTI & KAUNEUS
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Operaatio Afganistan

Yhdysvaltain asevoimien reservin eversti L. työskentelee korkea-arvoisena yhteysupseerina kansainvälisten joukkojen esikunnassa Afganistanin sodassa.
Eversti L:llä on suomalainen vaimo ja poika, joka on ollut asepalveluksessa Suomen puolustusvoimissa.
Eversti L. kertoo IS-blogissaan arjestaan sodan keskellä sekä vastaa mahdollisuuksiensa mukaan lukijoiden kysymyksiin Afganistanin sodasta.
 LUE Eversti L:n Afganistan-blogia

Oikotie Asunnot 198px

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
 SÄÄ Katso onko kahdehtimista! SÄÄ Suomen sadetutka

PELIKONE - yleisnosto

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]