Lentokapteeni Sullenberger jätti koneensa viimeisenä, tarkistettuaan ensin, että kaikki muut oli saatu ulos koneesta.Kuva: Reuters
Lentokapteeni Sullenberger jätti koneensa viimeisenä, tarkistettuaan ensin, että kaikki muut oli saatu ulos koneesta.
Kuva: Reuters

Hän on New Yorkin hätälaskun sankari! - katso video

16.01.2009 08:16, päivitetty 16.01. 13:15

 Myöhään torstai-iltana Suomen aikaa pakkolaskun Hudson-jokeen New Yorkissa tehneen matkustajakoneen ehdottomaksi sankariksi on noussut koneen taitava lentajä Chesley B. "Sully" Sullenberger.

Jo pian hätätilanteen mentyä ohi, alkoivat koneen matkustajat, viranomaiset ja ilmailuasiantuntijat ylistää lentokapteenia, jonka ammattitaitoisen lentämisen ansiosta koneen pakkolasku veteen onnistui, eikä turmassa menetetty yhtään ihmishenkeä.

- Mielestäni ei voi mitenkään ylistää liikaa henkilöä, joka pystyy tällaiseen. Se oli teko, johon kukaan ei voi valmistautua ennalta, totesi entinen Delta-yhtiön lentäjä Denny Walsh CNN-uutiskanavalle.

- Matkustajalentokoneilla ei todellakaan harjoitella pakkolaskuja veteen. Jo pelkkä ammattitaito, jota hän (Sullenberger) osoitti, oli uskomatonta.

Myös Yhdysvaltain presidentti kiitteli lentokoneen miehistöä onnistuneesta pakkolaskusta.

- Laura (presidentin vaimo) ja minä olemme vaikuttuneita koneen miehistön taidoista ja sankaruudesta, sekä pelastustyöntekijöiden ja vapaaehtoisten epäitsekkäästä toiminnasta, jonka ansiosta matkustajat saatiin pelastettua jäisestä Hudson-joesta, presidentti George W. Bush kommentoi.

Lentokapteeni Sullenberger jätti koneensa viimeisenä, tarkistettuaan ensin, että kaikki muut oli saatu ulos koneesta.

- Pilotti toimi mestarillisesti, ylisti New Yorkin pormestari Michael Bloomberg.

- Keskustelin pitkään hänen kanssaan. Lentäjä kertoi käyneensä kahteen kertaa läpi koko koneen matkustamon varmistaakseen, ettei ketään ollut enää koneessa ja voidaakseen myös kertoa sen pelastustyöntekijöille, Bloomberg kertoo.

- Hän on lentäjäsankari! tiivisti New Yorkin kuvernööri David Paterson.

Vaimo: Aloin
täristä!

Chesley B. "Sully" Sullenberger on entinen ilmavoimien hävittäjälentäjä ja toiminut lentäjänä US Airways -yhtiössä vuodesta 1980.

Sullenbergerin vaimo kertoi CNN:lle, että hän on helpottunut kuultuaan miehensä selvinneen turmasta.

- Kun hän ensimmäiseksi soitti minulle ja kertoi olleensa "onnettomuudessa", ajattelin, että se oli jokin pieni turma. Mutta kun hän kuvaili minulle olosuhteet, koko ruumiini alkoi täristä ja riensin hakemaan tyttäremme koulusta, kertoo Lori Sullenberger.

Chesley Sullenbergilla on myös turvallisuuskonsulttifirma. Hän on mm. toiminut lennonopettajana sekä tutkijana ilmailuturmissa.

Kaikki koneen 155 matkustajaa ja miehistönjäsentä selvisivät turmasta elossa. Heistä 55 selvisi ilman vammoja. Sairaalahoitoon joutui mm. pariskunta kylmettymisen vuoksi, sekä jalkaansa murtuman saanut lentoemäntä.

Pakkolaskun tehneen US Airways -yhtiön toimitusjohtaja Doug Parker sanoo, että vielä on ennenaikaista spekuloida turman syytä. Ilmailuviranomaisten tutkintalautakunta on lähettänyt paikalle tutkijansa.

IS-CNN

Seuraatko lentokoneessa turvaohjeiden esittelyä?






 
 
100 tuoreinta
 
 
KOTIMAA
VIIHDE
URHEILU
HS.fi UUTISET - ULKOMAAT

TALOUSUUTISET
STADI
HYVÄ OLO
HYVÄT NAISET
MATKAILU
ASUMINEN
AUTOT
RUOKALA

MAINOS Finnair Uutiset Ulkomaat btn1 200x200

Tilaa IS-UUTISKIRJE




HTML Teksti
Peruuta uutiskirjeen tilaus

Oikotie Asunnot 198px

Sää ulkomailla

IS:n sääsivuilta löydät 5 vuorokauden ennusteen 8000 paikkaan eri puolilla maailmaa.
Katso onko kahdehtimista!Suomen sadetutka

MAINOS Offerium 2.palstalle

[Ilmoitus]