Opiskelijat kyttäävät: Pitääkö tämä lupaus?

Julkaistu: 19.04.2011 20:52

Opiskelijajärjestöt seuraavat silmä kovana, pitääkö tuleva eduskunta opiskelijoille annetun lupauksen.

Opiskelijajärjestöt ovat riemuissaan siitä, että opintotuen indeksiin sitominen näyttää toteutuvan uuden hallituksen aloittaessa, sillä eduskuntaan valitusta 200 kansanedustajasta 159 eli liki 80 prosenttia on luvannut sitoa opintotuen indeksiin.

Järjestöjen mukaan läpimenneistä vain kaksi vastustaa tavoitetta, loput eivät ole ilmoittaneet kantaansa.

-Tulos on järisyttävä! Minkä tahansa hallituspohjan reilu enemmistö on sitoutunut turvaamaan opiskelijoiden toimeentulon. On ilahduttavaa, että enemmistö kansanedustajista on ymmärtänyt, että opiskeluajat pysyvät parhaiten kurissa turvatulla toimeentulolla, puheenjohtaja Katri Korolainen-Virkajärvi Suomen ylioppilaskuntien liitosta suitsuttaa tiedotteessa.

Nyt opiskelijat seuraavat suurella mielenkiinnolla sekä tulevan hallituspohjan että hallitusohjelman muodostamista. Opiskelijat aikovat yhdessä kattojärjestöjensä Suomen Ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liiton – SAMOK ry:n ja Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) ry:n kanssa valvoa hallitusohjelmaneuvotteluja Säätytalolla kun ne toukokuussa alkavat.

Kommentit

Kirjoita kommentti
TEKSTIKOKO: A A A

Tarkista! Vastaanottajan osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Tarkista! Lähettäjän nimi puuttuu!

Tarkista! Lähettäjän osoite puuttuu!

Tarkista sähköpostiosoitteen muoto!

Viesti lähetettiin onnistuneesti!

Kuvat

Poliitikkojen suusta

Katso kaikki IS-vaalitutkat

Katso, mitä puolueiden puheenjohtajat paljastavat Katri Utulan vaalitentissä. Paljonko nousee penkkipunnerruksessa, kuka laulaa Eppu Normaalia, kuka pyytää palautetta kampauksesta?

Puolueiden kannatus

Taloustutkimus on 20 vuoden ajan ollut poliittisten mielipidemittausten hovihankkija Suomen tärkeimmille medioille ja yhteisöille. Katso tämän vaalikauden kannatusluvut kuukausittain.