Tuija, Tuire, Vanessa

Vaalit 2011

Valikko

Vaalit 2011

Päivi Räsänen saa jännittää - puoluejohtaja vaarassa pudota

Päivi Räsänen saapui vauhdittamaan kristillisdemokraattien vaalikampanjointia Tuusulassa keskisellä Uudellamaalla.

– Näppituntuma sanoo, että meille käy hyvin näissä vaaleissa, Räsänen ennustaa ja vertaa tunnelmiin neljä vuotta sitten. Väkeä on nyt ollut enemmän liikkeellä varsinkin maan pohjoisemmissa osissa.

Mielipidemittauksissa kristillisdemokraattien kannatus on pysynyt alle viime eduskuntavaalien tuloksen. Räsänen löytää siihenkin myönteisemmän näkökulman.

– Sellaista kannatuksen romahdusta ei kuitenkaan ole tapahtunut kuin eräillä muilla, Räsänen viittaa kolmen perinteisen suuren puolueen tilanteeseen.

Puoluejohtaja vaarassa pudota

Räsänen on itse ehdokkaana Hämeen vaalipiirissä. Viime kerralla hän sai yli 8000 ääntä, ja puolueen kannatus Hämeessä riitti hyvinkin yhteen kansanedustajan paikkaan.

Lahtelaisen Etelä-Suomen Sanomien teettämä mielipidemittaus kertoo, että kristillisdemokraatit on vaarassa menettää vaalipiirin ainoan paikkansa.

– Meillä on hyvä ehdokasjoukko, mutta jokaiseen vaaliin on lähdettävä nöyrällä mielellä. Nyt kannattajat ainakin tietävät, että ääniä tarvitaan, Räsänen sanoo toiveikkaasti.

Puoluejohtajan putoaminen eduskunnasta olisi dramaattinen tapahtuma. Erityisesti, jos putoaja olisi syksyn homokeskustelun jälkeen Päivi Räsänen.

"Vakauttava" lisä hallitukseen

Sateen kastelemalla vaaliteltalla on hiljaista. Muutama ohikulkija pysähtyy, kun huomaa, että itse puoluejohtaja on paikalla. Räsänen pääsee kuitenkin helpolla. Ikäviä kysymyksiä ei tehdä. Joillekin riittää, että saa mukaansa ilmapallon.

Eduskunnasta vuonna 2003 pudonnut ja nyt paluuta yrittävä Jouko Jääskeläinen tarjoaa omaa esitettään. Jääskeläinen on ehdokasjoukossa todellinen konkari. Hän johtaa nyt kristillisdemokraattien puoluevaltuustoa ja on aiemmin toiminut sekä eduskuntaryhmänsä puheenjohtajana että puoluesihteerinä.

Hän uskoo, että perussuomalaisten rynnistyksestä huolimatta kristillisdemokraatit saattaa hyvinkin olla mukana neuvottelemassa seuraavan hallituksen muodostamisesta.

– Jos vaalituloksessa päästään vähän eteenpäin nykyisestä, hän täsmentää.

Jääskeläinen perustelee toiveikkuuttaan sillä, että hallitukseen tarvitaan nyt useampia puolueita, kun keskusta, kokoomus ja SDP ovat kaikki menettämässä kansanedustajanpaikkoja.

– Asetelmasta tulee muutenkin sellainen, että nyt tarvitaan vakauttavia voimia.

Uskonto tuli taas politiikkaan

Hämeenlinnalaisessa kauppakeskuksessa Teija Arvidsson tarjoaa karamellejä ja pyrkii puheisiin ohikulkijoiden kanssa.

Kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu yrittää nyt eduskuntaan.

Arvidsson myöntää epäröivänsä, onko puolueen vaalitunnus "koti, uskonto, isänmaa" aivan onnistunut.

– Uskonto on tärkeä ja arvojen perusta, mutta en ajattele itse, että vaaleissa pitäisi puhua uskonnosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. 6

      Ihmiset sekosivat Kanadan hurmuriministerin tiukoista housuista – kuvat pääministerin treenatusta takamuksesta leviävät vauhdilla

    7. 7

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    8. 8

      Carl Bildt jatkaa kuittailua Trumpin Ruotsi-puheista – ”Jättäisi golfin väliin ja tulisi itse katsomaan”

    9. 9

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    10. 10

      Jannan raskaus päättyi kaksi vuotta sitten suunnattomaan suruun – julkaisi liikuttavan kuvan: ”Sanoin äidilleni, että vauva ei liiku”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    7. 7

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    8. 8

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    9. 9

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    10. 10

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    2. 2

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    3. 3

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    4. 4

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    5. 5

      IS-haastattelu: Pääministerin mediasuhteissa juopa – Sipilän terveystietojakin urkittu

    6. Näytä lisää