Niko, Niklas, Niilo

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Näin tiistain Taistelupari-vaaliväittelyt etenivät

Ilta-Sanomien suositut Taistelupari-illat jatkuivat tiistaina.
Ensimmäiseksi Sanomatalon Mediatorilla mittaa toisistaan ottivat Hjallis Harkimo (kok) ja Maria Ohisalo (vihr). Kaksikko väitteli aiheesta, sakotetaanko Suomessa menestyksestä. Ohisalo korvasi väittelyssä Li Anderssonin (vas.).

Ohisalo kertoi olevansa sitä mieltä, että ihmisen pitää voida menestyä ja ansaita omalla työllään rahaa. Hän kuitenkin pohti, haluammeko luoda amerikkalaismallisen yhteiskunnan vai vahvistaa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Rikkautta saa olla ja sitä saa kumuloitua. Yhdelle prosentille kumuloituu kuitenkin järkyttävä määrä, Ohisalo sanoi.

– Meillä on samat päämäärät. Sinä haluat tosin viedä siltä yhdeltä prosentilta kaiken. Minusta niillekin kuuluu jotain, Harkimo tuumasi.

Ohisalo kiisti, että hän haluaisi viedä kaiken. Keskustelu eteni leikkauslistoihin. Ohisalon mielestä leikkauksia pitäisi kohdistaa yritystukiin aloille, jotka saastuttavat ympäristöä.

– Te puhutte niin paljon höpöjä siellä vihreissä. Esimerkiksi vientiteollisuutta pitäisi lisätä sillä tavalla, että cleantech-firmat menestyisivät paremmin. Minun mielestäni on ihan sama, mitkä yritykset menestyvät hyvin, Harkimo kuittasi.

Kehätuomari Harri Moision mielestä voiton vei Harkimo. Moisio halusi vielä Harkimolta tarkennuksen väittelyn aiheeseen: sakotetaanko Suomessa menestyksestä?

– Mua ne aina sakottaa. Ei, vaan olen sitä mieltä, että tällä hetkellä meillä on asiat aika hyvin. Meillä on joitakin asioita, joita pitää korjata esimerkiksi yrittäjyyden kannalta, Harkimo sanoi.

Wallinkoski ja Immonen väittelivät suvaitsevaisuudesta

Onko Suomi riittävän suvaitsevainen? Siitä väittelivät kokoomuksen Lola Wallinkoski ja perussuomalaisten Olli Immonen.

Immonen kertoi, että hänen mielestään Suomi on suvaitsevainen maa.

– Suomi voisi olla vielä suvaitsevaisempi, mitä tulee poliittisiin mielipiteisiin, Immonen sanoi.

Hän kertoi saaneensa tappouhkauksia.

– Vain sen takia, että olen ajanut Suomeen kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa.

Suomessa syntynyt Wallinkoski kertoi rasisimista, jota hän kohtasi lapsena. Hänen mukaansa Suomi on nykyään suvaitsevaisempi maa kuin aiemmin.

– 80-luvun alussa pienenä tyttönä aikuinen mies nousi bussissa seisomaan ja sanoi, että älä tule tänne, teitä on ihan tarpeeksi.

– Maahanmuuttajaystävät ovat kertoneet, että suomalaiset saattavat sylkeä päin kasvoja.

– Itse näen tällaiset tapaukset yksittäistapauksina, joita ei voi yleistää, Immonen vastasi.

– Tiedätkö, miltä se tuntuu? Wallinkoski kysyi.

– Kyllä se varmasti ikävältä tuntuu, Immonen myönsi.

Moision mielestä Wallinkoski vei väittelyssä voiton.

Zyskowicz ja Pekonen väittelevät taloudesta

Tiistain kolmannen Taisteluparin muodostivat Ben Zyskowicz (kok) ja Aino-Kaisa Pekonen (vas). Kaksikon väittelyn aiheena oli: elvytystä vai lisää leikkauksia – kuinka talous pelastetaan?

– Ei kummallakaan. Suomi nousee vain työnteolla ja yrittämisellä, Zyskowicz sanoi.

– Mieluummin leikataan tulonsiirroista, esimerkiksi niiden korotuksista, kuin peruspalveluista.

Pekosen mielestä leikkaukset eivät toimi.

– Seitsemän vuotta on jo leikattu. Se on ollut pelkästään myrkkyä meidän valtiontaloudelle, Pekonen sanoi.

– Jos emme olisi tehneet näitä säästöjä, tilanne olisi paljon huonompi, Zyskowicz vastasi.

Moision mielestä voiton vei Zyskowicz.

Illan kohtaamiset on katsottavissa myöhemmin myös videoklippeinä Ilta-Sanomien verkosta.

Lue, miten Ilta-Sanomien politiikan toimittajat kommentoivat mittelöitä alla olevassa seurannassa. Seuranta ei välttämättä näy kaikissa mobiililaitteissa.

Live Blog Taistelupari 7.4.2015
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    2. 2

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    3. 3

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    6. 6

      Sotaveteraani Tauno, 100, antoi koskettavan haastattelun tv:ssä – katsojat ihastuivat täysin: ”Skarppi mies”

    7. 7

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    8. 8

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    9. 9

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    10. 10

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    2. 2

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    3. 3

      Kansanedustaja Markku Rossi ja Matti Kaarlejärvi ensimmäistä kertaa yhdessä Linnassa – toimittajan lipsahdus paljasti salatun suhteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    6. Näytä lisää