Tatu, Daniel, Taneli

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Ville Niinistöllä aukkoja tuulivoimatietämyksessä

Niinistön mukaan tuulivoiman tukipotti laskee jatkossa, vaikka se elinkeinoministeriön arvion mukaan nousee merkittävästi.
Vihreät on Suomen johtava tuulivoimapuolue. Puheenjohtaja Ville Niinistö ei kuitenkaan tiennyt ISTV:n Vaaligrillissä, millaisilla tukisummilla tuulivoimaa Suomessa tuetaan ja miten tukipotti jatkossa kehittyy.

Suomessa on käynnissä tuulivoiman rakentamisbuumi. Into rakentaa tuulivoimaa perustuu erittäin anteliaaseen, veronmaksajien rahoittamaan tuulivoimatariffiin, joka tekee tuulivoimasta kannattavaa. Siksi tuulivoima kiinnostaa nyt sijoittajia.

Ilta-Sanomien elinkeinoministeriöstä saaman arvion mukaan tuulivoimatuki nousee tänä vuonna noin 150 miljoonaan euroon. Ensi vuonna tuen odotetaan olevan 176 miljoonaa, minkä jälkeen se nousee vuositasolla jopa lähelle 300 miljoonaa euroa.

– Se (tuki) nousee jonnekin sadan ja 200 miljoonan euron välille tänä vuonna, mutta ensi vuonna se pienenee, koska tämä alkukausi oli korotettua syöttötariffia, ja sitten se laskee alemmas, Niinistö vastasi.

Oliko tarkoitus, että sijoittajat käärivät tuulivoimasta huipputuotot?

– Vihreät ovat koko ajan sanoneet, että tuulivoiman syöttötariffi on alusta asti ollut antelias, että meidän mielestä kannustimien uusiutuvan energian käyttöön pitää olla kokonaisuudessaan kustannustehokkaita. Se on hyvä, että se ensi vuonna laskee, Niinistö sanoi senkin jälkeen, kun oli kuullut ministeriön tuoreen arvion.

Vaaligrillissä Niinistöltä kysyttiin myös, ottaisiko hän tuulivoimalan takapihalleen?

– Pientuulivoima on ihan hyvä asia, ja jos ihmiset niitä haluaa... Saksassa esimerkiksi maatilayrittäjät saavat siitä sivutuloja. Kyllä se minulle käy.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. 6

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    9. 9

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    10. 10

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Surmat tehtiin todennäköisesti miehen aseella

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. Näytä lisää