Tatu, Daniel, Taneli

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Ensimmäinen kerta

Kun ihminen saa postia oikeusministeriöltä, se ei yleensä tiedä hyvää.
Efekti on samanlainen kun poliisin näkeminen kadulla. Heti tuntee itsensä epämääräisen syylliseksi ja miettii mitä kiellettyä on tullut tehtyä.

Pari viikkoa sitten minulle tuli sellainen kirje. Ensin en uskaltanut avata sitä kahteen vuorokauteen; huonoja uutisiahan ehtii aina lukea vähän myöhemminkin. Sitten kolmantena päivänä ryhdistäydyin miehekkäästi ja avasin kuoren.

Kirje alkoi sanoilla ’Hyvä nuori äänestäjä! Seuraavat eduskuntavaalit järjestetään tämän vuoden huhtikuussa ja niissä sinä olet ensimmäistä kertaa äänioikeutettu – onneksi olkoon!’

Vaalirekisterin tarkkaavainen tietokone oli huomannut, että minä olen ensimmäistä kertaa äänioikeutettu Suomessa ja lähettänyt minulle automaattisesti ensiäänestäjille tarkoitetun onnittelu- ja ohjeistuskirjeen.

Nauroin ääneen omaa vainoharhaisuuttani ja sitä, että minua kutsuttiin nuoreksi. Sitä ei enää tapahtunut moneen vuoteen. Lämpimät kiitokset tästä Suomen kohteliaille ja charmanteille viranomaisille!

Ehkä en ole 54-vuotiaana enää ihan untuvikkoäänestäjä, mutta kirje lähti minulle siksi, että olen ollut vasta kolmisen vuotta myös Suomen kansalainen. Ja osana Suomen kansaa saan nyt ensimmäistä kertaa äänestää itselleni edustajan eduskuntaan. Jee, jee, jee!!

Oikeasti äänestin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1980 Länsi-Saksan eduskuntavaaleissa. Silloin äänestin vihreitä, koska he silloin vielä erosivat muista puolueista.

Enää en saa äänestää Saksassa, vaikka olen edelleen Liittotasavallan kansalainen. Yli 25 vuotta muualla asuneilta ulkosaksalaisilta evättiin äänioikeus vuonna 2013 uudella lailla. Kukaan ei siis enää edusta minua maassa, jossa synnyin, jossa opin kävelemään ja puhumaan, jossa kävin koulua ja yliopistoa, jossa suoritin ajokouluni ja asevelvollisuuteni.

Nyt suomalaiset ehdokkaat kilpailevat äänestäni, ja pian saan antaa ääneni jollekin niistä onnenonkijoista, jotka ovat pantanneet omakotitalonsa rahoittaakseen vaalikampanjansa, jakelevat räntäsateessa ilmapalloja ja lupaavat minulle loistavan tulevaisuuden ilman veroja, ilman maahanmuuttajia, ilman ydinvoimaloita, ilman työttömiä, ilman ilmastomuutosta, ilman Natoa, ilman eriarvoisuutta ja ilman muita ongelmia.

Enää en voi ylimielisen huvittuneesti suhtautua suomalaiseen politiikkaan.

Enää en voi ylimielisen huvittuneesti suhtautua suomalaiseen politiikkaan ja suomalaisiin poliitikkoihin vieraan valtion outona sirkuksena, vaan nyt olen itsekin suomalainen ja vastuussa siitä, mitä uudessa kotimaassani tapahtuu.

Nuorena ensiäänestäjänä minulla on kuitenkin hieman vaikeaa ottaa koko touhu vakavasti. Sen verran olen jo suomalaistunut etten pidä ihmisistä jotka tyrkyttävät itseään. Mitä enemmän joku kampanjoi, sitä vähemmän tekee mieli äänestää häntä. Mitä enemmän joku minulle lupaa, sitä vähemmän luotan häneen.

Mutta kyllä minä menen uurnille. Totta kai menen, ensimmäinen kertahan on kuulemma aina paras. Ai ketä meinaan äänestää? Ei harmaintakaan aavistusta. Eihän sillä ole niin merkitystä. Tärkeintä on nauttia ensimmäisestä kerrasta.

Kirjoittaja on kirjailija ja toimittaja.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    7. 7

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    10. 10

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää