Meri, Vellamo

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Outo hyssyttely alkoi Suomessa – tällaista ei ole nähty sitten YYA-ajan

Vanha kunnon Moskova-kortti elää ja voi yllättävän hyvin suomalaisessa politiikassa, kirjoittaa Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Timo Paunonen.
Suomessa on puhuttu vuosikymmeniä uudesta poliittisesta kulttuurista.

Kaikesta saa puhua vapaasti, jopa ulkopolitiikasta.

On muisteltu presidentti Urho Kekkosen aikaa ja sitä, kun YYA-sopimuksen hengessä varottiin loukkaamasta suurta itäistä naapuria: Neuvostoliittoa. Harvalukuiset toisinajattelijat pidettiin syrjässä. Sen verran Suomessa kuitenkin oli länsimaisen demokratian rippeitä jäljellä, että kokonaan heitä ei vaiennettu.

Viime päivinä velloneen ulkopoliittisen keskustelun tiimellyksessä on nostettu esiin Kekkosen kuuluisa analyysi, jonka mukaan Suomen tulee pitää ulkopolitiikka kunnossa ja antaa sitten vaikka sisäpolitiikan olla rempallaan. Mahtava analyysi, jossa ei ole totuutta kuin siteeksi.

Nimittäin Kekkosen aikana myös sisäpolitiikan piti olla kuosissa.

Ei kai muuten voi selittää, että kokoomus joutui 60-luvulla poliittiselle korpivaellukselle eli oppositioon – yli 20 vuodeksi. Ovet aukenivat hallitukseen vasta 1987, kun pääministeriksi nousi kokoomuslainen pankinjohtaja Harri Holkeri. Korpivaelluksen syyn tiesivät kaikki: kokoomus ei kelvannut Neuvostoliiton johdolle. Harva media sitä noin suorin sanoin uskalsi kirjoittaa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka nousi Ukrainan sodan ja EU:n Venäjä-pakotteiden takia eduskuntavaalien vaalitaistelun keskiöön viime vuonna.

On puhuttu Nato-jäsenyydestä, Venäjän uhasta, liittoutumattomuudesta, armeijan rahoista ja puolustusyhteistyöstä.

Viime viikonloppuna kaikki muuttui. Puolustusministeri Carl Haglund (r) allekirjoitti pohjoismaisten kollegoidensa kanssa kannanoton, jossa luvattiin tiivistää puolustusyhteistyötä. Kannanotossa tai artikkelissa puhuttiin aika suoraan Venäjän sotilaallisesta uhasta. Venäjä ärähti tästä.

Sen jälkeen vaalikeskusteluun tuli outo hyssyttelyn maku turvallisuuspolitiikassa. Puolustusministerin katsottiin olleen varomaton.

Suomenmaa-lehti kirjoitti pääkirjoituksessaan tiistaina, että Haglundin ”operaatio oli ruma yritys tuoda Venäjällä pelottelu ja Nato-jäsenyys vielä kalkkiviivoilla mukaan vaalikeskusteluun.” Myös monet tutkijat ja poliitikot ovat arvostelleet ministerin toimintaa, viimeisimpänä epäsuorasti tasavallan presidentti Sauli Niinistö valtiopäivien päättäjäisissä keskiviikkona. Tohinan keskellä unohtuu se, että Venäjä näyttää saavuttaneen tavoitteensa: Suomessa pelästyttiin ja ryhdyttiin suitsimaan keskustelua – Venäjän toivomalla tavalla.

Kekkosta mukaillen: jos jommankumman pitää olla rempallaan, ulkopolitiikan tai avoimen keskustelun, olkoon se sitten avoin keskustelu.

Eli Moskova-kortti elää ja voi hyvin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    6. 6

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    7. 7

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    8. 8

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    9. 9

      Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

    10. 10

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    3. 3

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    4. 4

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    5. 5

      Visailu: Näihin kysymyksiin vastattiin väärin Haluatko miljonääriksi? -ohjelmassa – kuinka monta sinä tiedät?

    6. Näytä lisää