Heli, Heljä, Helinä

Vaalit 2015

Valikko

Vaalit 2015

Päivi Räsänen avasi puolueensa säästölistaa – moni säästö yhä toiveiden varassa

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen on valmis leikkaamaan Yle-veroa 50–60 miljoonaa euroa.
Kristillisdemokraattien vaaliohjelmassa sanotaan sanatarkasti, että julkista taloutta tulee tasapainottaa tehostamalla toimintoja, muuttamalla verotuksen rakennetta ja antamalla kasvumahdollisuuksia yrityksille ja siten työllisyyden paranemiselle.

Konkreettisia, euromääräisiä säästö- tai leikkausehdotuksia ohjelmassa ei kuitenkaan ole. Sen sijaan ohjelmasta löytyy ympäripyöreitä mainintoja ”järkeistämisestä”, ”tehostamisesta” tai ”hyvistä johtamistaidoista.”

– Mehän olemme sitten erikseen julkistettu näitä (säästöjä, leikkauksia), Räsänen puolustautui ISTV:n Vaaligrillissä torstaina.

Miksi niitä ei ole laitettu vaaliohjelmaan?

– No, useat puolueet ovat tehneet niin, että eri vaiheessa on tuotu eri ohjelmia.

Kertokaa vaikka kolme tärkeintä säästöesitystänne?

– Tärkein ovat rakenneuudistukset, jotka vaikuttavat vuosikausiksi eteenpäin. Näitä on jo tehty maahanmuutto- ja poliisihallinnossa ja Rajavartiolaitoksessa.

Mutta mitä konkreettisia säästöjä, jotka ovat edessä?

– Esimerkiksi sote-uudistus, joka on huomattavasti mittavampi.

Mutta sen säästövaikutukset ovat epäselviä?

– No, ne ovat selviä, jos se saadaan aikaiseksi. Jos sote saadaan aikaan alkukaudesta, niin loppukaudesta voidaan odottaa useiden satojen miljoonien eurojen säästöjä.

– Sitten on tärkeää karsia kuntien velvoitteita, viiden vuoden irtisanomisaika, subjektiivisen päivähoidon rajaaminen, Räsänen luetteli.

Jos sopeutustarve on 6 miljardia euroa (VM:n arvio), niin tämä on kyllä aika pientä?

– Meillä on laskettu kahden miljardin euron edestä talouden tasapainottamistoimia tulevalle vaalikaudelle. Siellä on esimerkiksi indeksien jäädytyksiä, millä pystytään säästämään satoja miljoonia euroja, alkoholi- ja tupakkaverojen korotukset, yritystuet, ict.

Kristillisdemokraatit vaativat vaaliohjelmassaan, että ratti- ja ruorijuopumuksen rajoja pitää alentaa, mutta ohjelma ei kerro, kuinka alas.

Mikä on se raja?

– Sama kuin muissa Pohjoismaissa eli 0,2 promillea. Ehdotamme, että varsinaisen rattijuopumuksen raja säilyisi 0,5 promillessa, mutta siihen tulisi rikesakon tapainen muistutus, Räsänen paljasti.

Kristillisdemokraattien ohjelmassa sanotaan myös, että Yle-veroa tulee arvioida kriittisesti. Siinäkään kohdassa ei mainita tarkkoja lukuja.

Paljonko Yle-veroa pitää laskea, nythän rahoitus on runsaat 500 miljoonaa euroa vuodessa?

– Olen valmis siihen, että Yle-veron kohdalla tehtäisiin merkittävä, 50-60 miljoonan euron leikkaus.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Kiira Korpi flirttaili lantiotaan keinuttaneelle Mustalle Barbaarille: ”Nyt tuli kuuma viimeistään mullekin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    6. Näytä lisää