Oona, Netta, Aune

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Vetoaako Vain elämää tunteisiin myös englanniksi?

KOMMENTTI
Nelosen rennonletkeä ja tunteisiin vetoava Vain elämää -ohjelma hyppää tänään täysin uusille urille, kirjoittaa Katri Utula.
Nyt vietetään englanninkielisestä popmusiikista tunnetun Anna Abreun päivää, ja moni katsoja tuntuu miettivän, tunnistaako tällä kertaa yhtään kyseisen artistin kappaletta.

Voin vakuuttaa, että suurin osa tunnistaa. Annan tunnetuimpiin kappaleisiin lukeutuvat muun muassa tänä iltana kuultavat Music Everywhere, Vinegar, Stereo, Worst Part is Over, Be With You ja End of Love, jotka ovat soineet ahkerasti radiossa jo useita vuosia. Joku saattaisi jopa kuvitella kyseisiä kappaleita kenen tahansa ulkomaisen poptähden tekemiksi.

Annan laulajakollegat suhtautuvat englanninkieliseen päivään kaksijakoisesti, mutta rohkeasti. Pienistä kieliongelmista huolimatta kukaan ei ole tehnyt Annan kappaleista suomenkielistä versiota – toisin kuin viime vuonna, jolloin Katri Helena onnistui luomaan upean suomenkielisen tulkinnan Jonne Aaronin Negative-yhtyeen Still Alive -kappaleesta.

Ilkka Alanko ja Pauli Hanhiniemi myöntävät suoraan, että heidän englanninkielentaidossaan on rutkasti petrattavaa. Siitä huolimatta he ottavat haasteen reippaasti vastaan.

Tähän mennessä on nähty, kuinka Anna Abreu on loistanut kollegoidensa suomenkielisten kappaleiden tulkitsijana – ja ihmettelisin suuresti, jos hän ei seuraisi Jonne Aaronin jalanjälkiä ja tekisi seuraavaa levyä suomeksi.

Mutta nyt on muiden vuoro loistaa – ja yllättää Annan lisäksi myös katsojat.

Jo ennestään kollegoidensa kappaleista upeita tulkintoja tehnyt Juha Tapio räjäyttää tänäänkin potin. Rauhallisempana esiintyjänä tunnettu Juha repäisee todenteolla ja saa Hirvensalmen illallispöydän ääressä aikaan melkoiset jamit.

Tunteikas Anna Abreu rakastaa illan aikana kaikkia, mutta erityisesti juuri Juhaa sekä Pauli Hanhiniemeä, joka esittää jälleen tyylilleen uskollisesti eli hilpeän veikeästi oman versionsa Annan ihka ensimmäisestä kappaleesta, joka julkaistiin vuoden 2003 Idolsin jälkeen.

Annan kappaleet eivät välttämättä nostata katsojissa samalla tavalla muistoja tai tunteita esiin kuin esimerkiksi Maarit Hurmerinnan tai Juha Tapion mieleenpainuvimmat, suomenkieliset kappaleet, mutta tässä ohjelmassa ei olekaan kyse pelkästä musiikista – vaan tulkinnoista ja niiden herättämistä tunteista.

Kun kyynelsilmäinen Laura Närhi laulaa tänä iltana Annalle tämän koskettavan balladin, alkaa katsojaakin itkettää.

Tai kun Maarit Hurmerinta heittäytyy nahkarotsissaan rokkimimmiksi menevämmän kappaleen lumoissa, alkaa katsojankin tanssijalkaa vipattaa.

Ohjelman suola on juuri siinä, että hieman tuntemattomammistakin kappaleista tulee katsojille läheisiä, kun niiden taustaa avataan ja niitä tulkitaan täydestä sydämestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    5. 5

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    6. 6

      Häiden alla eronnut urheilun superpari kitkerässä sanasodassa: ”En ymmärrä miksi hän puhuu siitä edelleen”

    7. 7

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    8. 8

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    9. 9

      Taas dramatiikkaa Monte Carlon rallissa, Latvala nousi kolmanneksi

    10. 10

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    2. 2

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    5. 5

      Upea Miss Helsinki Sephora, 19, alusvaatekuvissa: ”Haluan olla roolimalli”

    6. Näytä lisää