Tuija, Tuire, Vanessa

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Samuli Edelmann avautui raitistumisestaan: Viimeiset vuodet oli aika surullisia"

vain elämää
Samuli Edelmann avautui Vain elämää -jaksossa elämästään.
Samuli Edelmann on vuosien aikana tullut suomalaisille tutuksi paitsi musiikistaan ja rooleistaan, myös henkilökohtaisen elämän käänteistä.

Edelmann avautui käänteistä Vain elämää -jaksossa.

 Edelmannin elämää varjosti pitkään alkoholismi.

Railakkaana juhlijana mainetta niittäneen Edelmannin
tempauksia puitiin lehtien sivuilla ahkerasti. Edelmann oli otsikoissa muun muassa hypättyään ruotsinlaivalta humalassa mereen.

Samuli Edelmann on avoimesti kertonut jättäneensä alkoholin vuosituhannen vaihteessa. Hän kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2003 raitistuneensa ystäviensä avulla ja viettäneensä kuukauden Kalliolan Nurmijärven klinikalla.

- Se ei minusta häviä ikinä. Sairaudesta voi toipua, muttei parantua, Edelmann kertoi tuolloin IS:lle.

Korkki on pysynyt visusti kiinni jo 14 vuotta, ja elämänmuutoksen tehneen miehen olemuksesta huokuu nykyään rauha – ja sen ovat huomanneet myös Vain elämää -ohjelman tähdet, jotka kehuvat miehen tyyneyttä.

Edelmann perheineen muutti Maltalle muutama vuosi sitten. Samuli Edelmann esiintyy enää harvoin julkisuudessa työnsä ulkopuolella.

- Se, että pääsin eroon alkoholista, on yksi elämäni suurimmista käännekohdista. Sain muuttaa elämäni kulun kokonaan.
Siinä tuli seinä vastaan. Hauskaa oli, mutta vikat vuodet olivat aika surullisia. Kaikki hauska hävisi, Edelmann kertoi muille Vain elämää -tähdille perjantain lähetyksessä.

Satulinnan artisteihin Edelmannin avoimuus teki suuren vaikutuksen. Paula Vesala sanoi arvostavansa miehen sinnikkyyttä ja kykyä nousta jaloilleen.
Vesa-Matti Loiri kertoi tietävänsä omien kokemuksiensa kautta, miltä tuntuu nousta pohjalta ylös.

- En olisi selvinnyt elämästä ilman ystäviä. Tänä päivänä elämäni on todella hyvällä mallilla. Mulla ei ole mitään valittamista, eikä mitään hätää, Edelmann hymyilee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    4. 4

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. 6

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    7. 7

      Yöllinen moporetki jäälle päättyi kosteasti Sastamalassa

    8. 8

      Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

    9. 9

      Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    10. 10

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    2. 2

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    3. 3

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    4. 4

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    5. 5

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    6. Näytä lisää