Onni, Sisu

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Antti Tuiskun koskettava tulkinta Lottovoitto-hitistä: ”Tiedän, miltä tuntuu kun tippuu kyydistä pois”

vain elämää
Antti Tuisku esitti Vain elämää -ohjelmassa Maija Vilkkumaan raadollisen Lottovoitto-kappaleen.
Maija Vilkkumaa kertoi Satulinnan ruokapöydän ääressä, että vuonna 2010 julkaistu Lottovoitto-kappale on saanut vaikutteita monista sen ajan yhteiskunnan kriiseistä.

– Silloin oli ollut paljon näitä kouluampumisia ja perhesurmia. Siihen viitataan myös kappaleen lopussa, kun lauletaan että lapset tappaa tosiaan. 90-luvun laman eläneenä oli jo silloin puhetta, että tulee olemaan mielenterveysongelmia ja nyt me maksetaan sitä hintaa, Vilkkumaa pohtii.

Antti Tuisku kertoo kappaleen olevan hänelle itselleen erityisen tärkeä.

– Tykkään tästä erityisen paljon. Paljon puhutaan nykyään nuorten mielenterveydestä ja hyvinvoinnista. Mulla on vähän omakohtaista kokemusta siitä, miltä tuntuu, kun tippuu kyydistä pois, Tuisku kertoo.

Tuiskun tulkinta kappaleesta tuo Vilkkumaalle kylmät väreet.

– Toi on niin iso aihe ja asia, mistä tuossa kappaleessa lauletaan, silmät kiinni keskittyen kappaleen laulanut Antti Tuisku kertoo.

– Olen ihan lekalla päähän lyöty. Olen sanonut, etten ole seurannut hänen uraansa. Olen ihan huuli pyöreänä, että miten taitava hän on, Pave Maijanen kehuu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    8. 8

      Katso, missä ovat maailman pahimmat liikenneruuhkat? – Suomesta kolme kaupunkia listattu

    9. 9

      Tässä ovat kevään ihanimmat kengät – tekevät tavallisesta farkkutyylistä heti supermuodikkaan

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    8. 8

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikael Granlund ratkaisi pelin yksin jatkoajalla – katso videolta hykerryttävä soolomaali

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    4. 4

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää