Laura

Vain elämää

Valikko

Vain elämää

Hänestäkö uusi kansansuosikki uuden Vain elämää -kauden jälkeen? IS:n lukijat äänestivät

vain elämää
IS:n lukijat äänestivät, kenestä tulee kansansuosikki tulevalla Vain Elämää -kaudella.
IS:n lukijat äänestivät eilen verkkosivuilla, kenen uskovat nousevan suurimmaksi kansansuosikiksi tulevalla Vain elämää -kaudella. Lukijat myös kommentoivat aihetta aktiivisesti IS:n verkkosivuilla.

Ohjelman viidennelle kaudelle osallistuvat Lauri Tähkä, Chisu, Anna Puu, Mikael Gabriel, Mikko Kuustonen, Hector ja Suvi Teräsniska. Kautta kuvattiin perinteiseen tapaan kesäkuussa Hirvensalmella Satulinnassa. Tuleva kausi alkaa Neloskanavalla tänään perjantaina.

Äänestyksessä annettiin eiliseen kello kymmeneen mennessä lähes 11 000 ääntä. Kansan suosikiksi valikoitui musiikkilegenda Hector. Hän sai äänistä 21 prosenttia. Toiselle sijalle jäi Lauri Tähkä 18 prosentin äänisaaliilla. Pronssisijan vei Suvi Teräsniska 17 prosentilla annetuista äänistä.

Hector on osallistuvista artisteista vanhin ja pisimmän uran tehnyt. Hectorin ura alkoi jo varhain 60-luvulla. Hectorin ensimmäinen single, joka oli myös hänen itsensä sanoittama, oli Vietnamin sodan innoittama kappale Palkkasoturi. Laulajan ensimmäinen pitkä sooloalbumi Nostalgia ilmestyi vuonna 1972.

Tänä syksynä Hector viettää 50-vuotisjuhlakiertuettaan, kun Palkkasoturin ilmestymisestä tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta.

– Omalla kohdallani Hectorin musa jysähti 90-luvulla muun muassa paikallisten tekemän musiikkinäytelmän vuoksi. Ystäväni lauleli lauluja myös näytösten ulkopuolella, ja siitä se sitten lähti. Toivon jälleen uuden sukupolven löytävän Hectorin laulut. Lateen taas olen saanut tutustua hyväntekeväisyystyössä. Energinen ja hauska tyyppi, elämän vilke silmissään, eräs IS:n lukija kommentoi äänestystä verkkosivuilla.

Vain Elämää sai valtavan suosion osakseen heti sen ensimmäisen kauden esittämisen aikana. Ensimmäiselle kaudelle osallistui muun muassa räppäri Cheek, jonka ura lähti kauden jälkeen hurjaan nousukiitoon. Cheek esitti kaudella ikimuistoisen version Katri Helenan kappaleesta Puhelinlangat Laulaa. Voi sanoa, että Vain Elämää on onnistunut lisäämään ohjelmaan osallistuneiden artistien suosiota jokaisella kaudella.

Aiemmilta Vain Elämää -kausilta kansan sydämiin ovat uponneet myös esimerkiksi poptähti Antti Tuiskun versio Virve Rostin kappaleesta Sata salamaa, Jari Sillanpään versio Cheekin kappaleesta Liekeissä sekä VilleGallen ja Sannin versio Pave Maijasen hitistä Lähtisitkö.

Uudelta Vain Elämää -kaudelta on kuultu jo pieniä maistiaisia. Katso video yllä!

Räppäri Mikael Gabriel yllätti keskiviikkoiltana Espoon Metro Areenan yleisön esittämällä Elämä Lapselle -konsertissa oman versionsa Lauri Tähkän kappaleesta Pauhaava sydän. Esitys kirvoitti valtavat suosionosoitukset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    6. 6

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    9. 9

      Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    10. 10

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    3. 3

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    4. 4

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    5. 5

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    6. Näytä lisää