Tatu, Daniel, Taneli

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Nasrin unelmailta nosti Arsenalin Valioliigan kärkeen

Manchester Unitedin vierasottelun peruuntuminen avasi Chelsealle ja Arsenalille mahdollisuuden nousta jalkapallon Valioliigan kärkeen.
Chelsea töpeksi oman osansa päästämällä Evertonin tasoittamaan 1-1:een, mutta Arsenal hyödynsi tilaisuutensa.

Samir Nasrin kaksi maalia siivittivät Arsenalin lauantaina 2-1-kotivoittoon paikallisvastustajasta Fulhamista. Voiton tuomilla kolmella pisteellä Arsene Wengerin suojatit kipusivat pisteellä ohi ManU:n, jolta jäi lauantaina pelaamatta Blackpool-ottelu. Ottelu siirtyi jäisen kentän takia.

Nasri avasi maalinteon Fulhamia vastaan jo 14. minuutilla, mutta aikaisesta johdosta huolimatta Arsenal ei päässyt karkaamaan vastustajaltaan. Fulham tasoitti puolen tunnin pelin jälkeen, kun Diomansy Kamara hyödynsi Clint Dempseyn oivaltavan syötön.

Robin van Persie alusti Nasrin toisen osuman, jolla rakentuivat ottelun loppuluvut. Nasrin kauden maalisaldo kasvoi kahdeksaan.
 
Beckford puski tasoituksen

Chelsea on ollut syksyn edetessä yllättävissä vaikeuksissa kotikentällään. Lauantaina se menetti johtonsa viime minuuteilla, kun Evertonin vaihtopelaaja Jermaine Beckford  ohjasi päällään ansaitun tasoituksen. Didier Drogban viimeistelemä Chelsean johto rakentui rangaistuspotkusta, jonka hankki Nicolas Anelka röyhkeällä etenemisellään rangaistusalueelle.

Chelsea on taulukossa kolmantena 30 pisteellään, kaksi pistettä Arsenalia perässä. Manchester City nousi 29 pisteeseen, kun se kukisti Jussi Jääskeläisen edustaman Boltonin 1-0. Maalin teki seuran kultakimpale Carlos Tevez jo neljännellä minuutilla. City pelasi ottelun viimeisen kymmenminuuttisen vajaalla Aleksander Kolarovin ulosajon takia.

Viidentenä Valioliigassa oleva Tottenham joutui tyytymään 1-1-tasapeliin Birminghamin vieraana, kun Craig Gardner puski 81. minuutilla isännät tasoihin.

Blackburn vastasi illan selvimmästä voitosta kukistettuaan liigajumboksi pudonneen Wolverhamptonin 3-0. Wigan ja Stoke tekivät ensimmäisellä puoliajalla neljä maalia ja tasasivat pisteet 2-2-numeroin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    9. 9

      Näkökulma: Liian kallis asuminen jakaa sukupolvet voittajiin ja häviäjiin

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    5. 5

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    6. Näytä lisää