Oona, Netta, Aune

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Ovela syöttö pelasti Chelsealle voiton

Stokella oli ennen lauantaita jalkapallon Englannin Valioliigan sarjataulukossa vahva nelosten sarja: neljä ottelua, neljä tasapeliä, neljä päästettyä maalia, neljä pistettä.
Viidennestä ottelusta oli tulla viides tasapeli. Sitkeä puolustaminen piti taiston maalittomana 85 minuuttia, mutta sitten Chelsea iski ja romutti Stoken unelman arvokkaasta vieraspisteestä.

Chelsea voitti 1-0 laitapuolustaja Ashley Colen maalilla.

- Tämä oli taistelu. Stoke pelaa aina fyysisesti ja tekee meidän pelaamisemme vaikeaksi, Cole sanoi.

Komeassa syöttökuviossa ratkaisevan siirron teki Juan Mata. Espanjalaistaituri jatkoi saamansa syötön kantapäällään eteenpäin, ja pallo liikkui parahiksi suoraan Colelle, joka oli hiipinyt Stoken puolustajien välistä maalintekopaikkaan.

Chelsea jatkaa sarjakärjessä tappioitta, vain yhden tasapelin pelanneena.

- On henkisesti helpottavaa johtaa sarjaa. Viime kaudella meillä ei ollut liikaa hyviä hetkiä Valioliigassa, Cole huomautti.
 
Nolan pelasti West Hamin

West Hamin ja Sunderlandin kohtaamisessa tilanne näytti suomalaisvahti Jussi Jääskeläiselle erittäin huonolta, kun 90 minuuttia tuli ottelussa täyteen.

West Ham oli tappiolla 0-1, ja turhautunut Jääskeläinen purnasi itselleen keltaisen kortin. Hetkeä myöhemmin oli kuitenkin aika juhlia. Kevin Nolanin maali lisäajan kolmannella minuutilla pelasti West Hamille pisteen.

Sunderland jatkaa tappioitta, mutta neljän tasapelin sarjalla joukkue on sarjataulukon alemmassa keskikastissa.
 
Rickie Lambert maalivireessä

Viime kaudella 27 maalia alemmalla sarjaportaalla tehneen Rickie Lambertin jyvä on kohdallaan myös Valioliigassa. Hän maalasi lauantaina kahdesti ja kasvatti kauden maalisaldonsa jo neljään.
Tällä kertaa maalit olivat erityisen arvokkaita, sillä sarjanousija Southampton voitti Aston Villan 4-1 ja nousi pois nollakerhosta.

Kovassa vireessä on myös Evertonin Marouane Fellaini. Erinomaista syksyä pelaava belgialaisjässikkä teki yhden maalin ja syötti toisen, kun Everton haki 3-0-vierasvoiton Swanseasta.

Everton on ennen sunnuntain kierrosta sarjassa kakkossijalla kymmenellä sarjapisteellä. Tasapisteissä on West Bromwich, joka voitti lauantaina Readingin 1-0 Chelsea-laina Romelo Lukakun maalilla.
Yhdeksässä pisteessä neljäntenä on Fulham. "Mökkiläiset" voittivat Wiganin vieraskentällä 2-1.

Englannin Valioliiga lauantaina:

Swansea-Everton 0-3 (0-2)
22. Victor Anichebe 0-1, 43. Kevin Mirallas 0-2, 82. Marouane Fellaini 0-3.
Yleisöä: 20 464.

Chelsea-Stoke 1-0 (0-0)
85. Ashley Cole 1-0.
Yleisöä: 41 112.

Southampton-Aston Villa 4-1 (0-1)
36. Darren Bent 0-1, 58. Rickie Lambert 1-1, 63. Nathaniel Clyne 2-1, 72. Ciaran Clark om. 3-1, 90. Lambert 4-1.
Yleisöä: 30 713.

West Bromwich-Reading 1-0 (0-0)
71. Romelo Lukaku 1-0.
Yleisöä: 23 854.

West Ham-Sunderland 1-1 (0-1)
10. Steven Fletcher 0-1, 90. Kevin Nolan 1-1.
Yleisöä: 33 052.
WH: Jussi Jääskeläinen 90 min, v.

Wigan-Fulham 1-2 (0-1)
31. Hugo Rodallega 0-1, 68. Damien Duff 0-2, 90. Arouna Kone 1-2.
Yleisöä: 19 284.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Esko Aho Trumpin valtaannoususta Ylellä: ”Vaihdos oli rajumpi ja pelottavampikin”

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Miksi Trump vannoi valansa käsi kahdella Raamatulla?

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      EK10: Pettynyt Latvala: ”En tiedä mikä on pielessä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Esko Aho Trumpin valtaannoususta Ylellä: ”Vaihdos oli rajumpi ja pelottavampikin”

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää