Niko, Niklas, Niilo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Liverpoolin nihkeily jatkuu yhä Valioliigassa

Sunnuntain kierroksella pettyi puolestaan Liverpool, jonka nihkeä alkukausi sai jatkoa 0-0-kotitasapelillä Stoken kanssa.
Liverpoolin luotsilla Brendan Rodgersilla puolestaan alkavat jo paineet tuntua niskassa. Neljäs kotiottelu tämän syksyn liigassa, eikä yhtään voittoa omien fanien edessä. Liverpool sai pallon kolme kertaa Stoken maalipuihin, mutta muuten ei vieraiden sinnikäs puolustus ollut uhattuna. Liverpool jatkaa sarjassa 14:ntenä voitettuaan toistaiseksi vain yhden ottelun.

Manchester United nousi toiseksi Valioliigassa komealla 3-0-vierasvoitolla Newcastlesta.

Alex Fergusonin valmentama United nousi vahvan esityksen jälkeen tasoihin paikallisvastus Cityn kanssa, mutta maalierolla ohi ja toiseksi. Manchesterin kaksikolla on seitsemän kierroksen jälkeen eroa neljä pistettä kärjessä jyräävään Chelseaan.

Unitedin saatteli karkumatkalle 52 000 katsojan edessä Jonny Evans, joka osui jo kahdeksannella peliminuutilla. Newcastlen tuskaa lisäsi vain seitsemän minuuttia myöhemmin Patrice Evra, eikä kotijoukkue enää sen jälkeen noussut vakavasti taistelemaan pisteistä vaikka Demba Ban kovasti maalilta näyttänyt yritys hylättiinkin. Loppuluvut 71. minuutilla viimeisteli sitten Tom Cleverley.
 
Tottenham nousussa

Tottenham otti kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun Steven Caulker ja Aaron Lennon toivat maaleillaan kotijoukkueelle 2-0-voiton vaisusta Aston Villasta. Tottenhamin valmentaja Andre Villas-Boas päätti amerikkalaisvahti Brad Friedelin 310 peräkkäisen valioliigapelin putken, ja tolppien välissä nähtiin ensimmäistä kertaa ranskalaisostos Hugo Lloris.

Valjusti kauden avannut Tottenham on nyt noussut jo viidenneksi, Villa rähmii puolestaan sijalla 16.

Neljän vuoden takaa Suomen kentiltä tuttu Jos Hooiveld oli harmikseen yksi pääosan esittäjistä, kun sarjanousija Southampton taisteli kotonaan Fulhamia vastaan. Portugalilaispuolustaja Jose Fonte puski valioliigauransa avausmaalin 4. minuutilla, mutta Fulham tuli tasoihin Hooiveldin ohjattua pallon omaan verkkoon 70. minuutilla.

Southamptonin taivas tummeni sitten 88. minuutilla, kun Kieran Richardson iski Fulhamin johtoon. Southamptonin sankari Fonte kuitenkin pelasti isännät puskemalla 2-2-loppuluvut lisäajalla.

Southampton-Fulham 2-2 (1-0)
4. Jose Fonte 1-0, 69. Jos Hooiveld om. 1-1, 88. Kieran Richardson 1-2, 90. Fonte 2-2.
Yleisöä: 28 004.
Liverpool-Stoke 0-0
Yleisöä: 44 531.
Tottenham-Aston Villa 2-0 (0-0)
58. Steven Caulker 1-0, 67. Aaron Lennon 2-0.
Yleisöä: 35 802.
Newcastle-Manchester U 0-3 (0-2)
8. Jonny Evans 0-1, 16. Patrice Evra 0-2, 71. Tom Cleverley 0-3.
Yleisöä: 52 203.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    8. 8

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    9. 9

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    10. 10

      Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    8. 8

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

    3. 3

      Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

    4. 4

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    5. 5

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    6. Näytä lisää