Meri, Vellamo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Arsenalille nihkeä pakkovoitto

Arsenal oli pitkään vaikeuksissa kotonaan Valioliigan jumbojoukkuetta QPR:ää vastaan, mutta sai lopulta taisteltua kolme pistettä.
Voitto teki lontoolaisille hyvää, sillä Arsenal oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan (Valioliigassa Norwichille ja Mestarien liigassa Schalkelle).

Ottelun ainoan maalin iski Mikel Arteta 84. minuutilla. Juuri ennen osumaa Julio Cesar torjui kahdesti ja pallo kävi ylähirressäkin kunnes Arteta lopulta onnistui pistämään pelivälineen verkkoon.

Arsenal hallitsi ottelua kauttaaltaan, mutta sen esitys jätti paljon toivomisen varaa. Voiton lisäksi positiivista Arsene Wengerin
miehistölle oli loukkaantuneen Jack Wilsheren paluu kokoonpanoon ensi kertaa sitten kevään 2011.

Voitolla Arsenal nousi liigassa neljänneksi.
 
Norwich venyi tasuriin Villa Parkilla

Norwich on yhä riidoissa viime kauden valmentajansa Paul Lambertin kanssa, jota se syyttää sopimusrikkomuksesta. Lauantaina Norwich tuotti Lambertille harmaita hiuksia venymällä 1-1-tasapeliin tämän nykyistä seuraa Aston Villaa vastaan. Villa on voittanut vain yhden ensimmäisistä yhdeksästä ottelustaan Lambertin alaisuudessa.

Kotijoukkue Villa joutui pelaamaan lähes koko toisen jakson vajaalla Joe Bennettin otettua toisen keltaisen pian tauon jälkeen.

Isännät johtivat silti pitkään Christian Benteken avausjakson maalilla, mutta 79. minuutilla puolustaja Michael Turner puski Norwichin tasoihin.
Tulos pitää molemmat joukkueet sarjataulukon jälkijoukoissa. Norwich on pisteen edellä Aston Villaa.

Reading ja Fulham pelasivat viihdyttävän 3-3-tasapelin. Vieraat johtivat ottelua kahdesti toisella jaksolla, mutta Dimitar Berbatovin 88. minuutin 3-2-maalikaan ei riittänyt. Hal Robson-Kanu toi Readingin tasoihin viimeisellä minuutilla.

Stoken ja Sunderlandin peli oli kaukana viihdyttävästä, tämän kauden tasapeliherkimmät joukkueet pallottelivat maalittoman tasapelin. Kummallakin on tilillään jo kuusi pistejakoa.

Wigan kohensi asemiaan sarjan häntäpäässä 2-1-kotivoitolla West Hamista. Isäntien avausmaalin iski komealla volleylla Ivan Ramis.

Aston Villa-Norwich 1-1 (1-0)
27. Christian Benteke 1-0, 79. Michael Turner 1-1. Ua: 52. Joe Bennett A.
Yleisöä: 33 184.
Wigan-West Ham 2-1 (1-0)
8. Ivan Ramis 1-0, 47. James McArthur 2-0, 90. James Tomkins 2-1.
Yleisöä: 18 000.
Reading-Fulham 3-3 (1-0)
26. Mikele Leigertwood 1-0, 67. Bryan Ruiz 1-1, 77. Chris Baird 1-2, 85. Garath McCleary 2-2, 88. Dimitar Berbatov 2-3, 90. Hal Robson-Kanu 3-3.
Yleisöä: 24 093.
Stoke-Sunderland 0-0
Yleisöä: 27 000.
Arsenal-QPR 1-0 (0-0)
84. Mikel Arteta 1-0. Ua: 80. Stephane M’Bia Q.
Yleisöä: 60 000.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. 6

      Ford on palkannut työntekijän ujuttamaan viallisia osia tuotantolinjalle

    7. 7

      Järkyttävä video: Eläintaloon hylätty Zuzu-koira näkee entisen perheensä valitsemassa uutta koiraa

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      100-vuotiaan Suomen juhlajuomaksi valittu virolaislikööri herättää pahennusta: ”Aletaan ajatella, onko Tallinna osa Suomea”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    7. 7

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    8. 8

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    9. 9

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    10. 10

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Soluttautui pikkujouluihin, käytti pukkia silminä – Yksityisetsivä muistelee pikkujoulujen pettämistapauksia

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Joukkuekaverit keksivät Patrik Laineelle uuden lempinimen – vertasivat NHL-legendaan

    5. 5

      X Factor -harjoituksista julkaistut kuvat lupaavat melkoista show’ta – Saara Aalto hehkuu itsevarmuutta: ”Se laulu tulee viemään minut finaaliin”

    6. Näytä lisää