Enni, Enna, Eini

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Pommittaako syksyn sensaatiohyökkääjä Tottenhamin nurin?

Valioliigassa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua. Suurin mielenkiinto kohdistuu Tottenhamin ja Swansean väliseen kamppailuun, joka käynnistyy puoli neljältä iltapäivällä Suomen aikaa.
Vahvan syksyn pelannut Tottenham on sarjassa viidentenä. Viime kierroksella Evertonille kirvelevän 2-1-tappion Steven Pienaarin ja Nikita Jelavicin viime hetkien  maaleilla kärsinyt Spurs on pisteen jäljessä Evertonia yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Vieraaksi saapuva Swansea on noussut yhdeksi syksyn kuumista joukkueista. Suurimpana yksittäisenä tekijänä walesiläisseuran vahvoille esityksille voidaan pitää espanjalaiskärki Michua

Espanjalaisseura Rayo Vallecanosta kesällä Swanseaan siirtynyt Michu johtaa Valioliigan maalipörssiä 12 osumalla yhdessä Manchester Unitedin Robin van Persien kanssa.

Michun maalintekijän taitoja sai ihastella muun muassa Arsenalin manageri Arsène Wenger joulukuun alussa, kun Swansea haki "Tykkimiesten" kotiluolasta täyden pistepotin Michun kahdella maalilla.

Ottelun mielenkiintoa lisää entisestään se tosiseikka, että myös Tottenhamilla on heittää kentälle huippuvireinen hyökkääjä. Yhdeksän maalia liigasa paukuttanut Jermain Defoe aiheuttaa varmasti harmaita hiuksia Swansean puolustukselle.

Sunnuntain toisessa Valioliiga-kamppailussa vastakkain asettuvat mainion syksyn pelanneet West Bromwich ja West Ham. Nähtäväksi jää, jatkaako Jussi Jääskeläinen huimia otteitaan West Hamin maalinsuulla.

"Jässi" on noussut lyhyessä ajassa West Hamin kannattajien suosikiksi. Fanit äänestivät hiljattain Jääskeläisen joukkueen kuukauden pelaajaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

    8. 8

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    9. 9

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    2. 2

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. Näytä lisää