Niko, Niklas, Niilo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Cityn seurajohto asettaa uudelle valmentajalleen huimat tavoitteet

VALIOLIIGA
Manuel Pellegrini ei pääse helpolla uudessa seurassaan. Manchester Cityn toimitusjohtaja Ferran Soriano vaatii, että chileläinen voittaa seuralle viisi pokaalia viidessä kaudessa.
- Haluan, että hän voittaa keskimäärin yhden pystin kaudesta, joko Valioliigasta, Mestarien liigasta tai FA-cupista, Soriano kertoi brittilehti The Sunille.

Pellegrini nähdään suurella todennäköisyydellä Manchester Cityn peräsimessä ensi kaudella. Potkut saanut Manchini ei viimeisellä kaudellaan onnistunut johdattamaan Cityä minkään kilpailun voittajaksi. Seuran hurjaan pelaajamateriaaliin nähden myös peliesitykset olivat päättyneellä kaudella ponnettomia.

- Jos ensi kaudella pelimme paranee, pääsemme Mestarien liigassa välieriin, tulemme toiseksi liigassa ja häviämme FA-cupin finaalissa, se on vielä hyväksyttävää, Soriano kertoi

- Haluamme, että uusi valmentaja saa  joukkueen pelaamaan loistavaa jalkapalloa, ja jos hän onnistuu siinä, tuemme häntä.

Cityllä on jo varasuunnitelma, mikäli Pellegrini epäonnistuu pestissään. Soriano ja seuran Urheilujohtaja Txiki Begiristain tuntevat Pep Guardiolan hyvin Barcelona-ajoiltaan.

Guardiola valmentaa tulevalla kaudella Bayern Münchenia, mutta Soriano ei halua pois sulkea Pepin tulevaisuutta Manchesterissa

- Jos Pep haluaa tulla Englantiin hän luultavasti soittaa meille, eikö niin? Hän on vasta 42-vuotias, ja voi olla, että hän haluaa seuraavaksi valmentaa Englannissa

Pellegrini on aiemmin valmentanut muun muassa Villarrealissa, Real Madridissa ja Malagassa. Chileläisvalmentajan luotsaama joukkue edellisen kerran nostellut pokaalia vuonna 2004, kun River Plate voitti Argentiinan mestaruuden.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. 6

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    7. 7

      26-vuotias epäilty otettu kiinni – poliisia ammuttu päähän Tanskassa

    8. 8

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    9. 9

      Kimi Räikkönen möläytti – yleisö puhkesi suosionosoituksiin

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    7. 7

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi epäili yhteyksiä mielenosoituksiin: takavarikoi laivamatkustajilta satamassa teräaseita

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    6. Näytä lisää