Selma

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

JJK haavoittaa koko suomalaista urheilua

VEIKKAUSLIIGA
Surullisinta seurojen ongelmissa on, että ne ovat itseaiheutettuja, kirjoittaa Urheilusanomien toimittaja Antti Pärnänen.
– Kyllähän tässä nyt aikalailla mitataan sitä, mikä on tämän toiminnan arvo tälle yhteisölle.

Näin sanoo JJK Keski-Suomi Oy:n toimitusjohtajan pestistä helmikuussa irtisanoutunut Joni Vesalainen entisen työnantajansa massiivisesta rahapulasta sanomalehti Keskisuomalaisen internetsivuilla.

Ai jestas, mitä tekopyhyyttä.

Eli kun osakeyhtiö ajautuu ammattitaidottomuutensa vuoksi konkurssin partaalle, se voi sysätä ongelmansa yksittäisten kansalaisten harteille. Moinen ei tulisi kuuloonkaan missään urheilun ulkopuolisessa yritystoiminnassa. Toki kotimaiset yritykset kuten vaikkapa matkapuhelinvalmistaja Nokia tai peliyhtiö Rovio ovat saaneet paljon rahallista tukea Suomen valtiolta, mutta se on eri asia, koska tukea ei pyydetty suoraan yksittäisiltä henkilöiltä.

Nykyään vähintään kerran vuodessa putkahtavat milloin minkäkin seuran konkurssiuhkauutiset ovat katastrofaalista mainosta koko suomalaiselle urheilulle. Ne kylvävät mielikuvaa siitä, että kaikki kotimaisen urheilun kentällä on kurjaa ja epäammattimaista, mikä taas pahimmillaan karkottaa väkeä lajien parista. Erityisesti kun kerta toisensa jälkeen kurimuksesta selviäminen sälytetään ympäristön niskoille. Milloin kiertää kypärä, milloin toteutetaan osakeanti. Toki toisinaan apuun huudetaan paikallisia yrityksiä, mutta onko se nyt sitten juurikaan kunniakkaampaa.

Surullisinta seurojen ongelmissa on, että ne ovat itseaiheutettuja. Periaatteessa kaikkien yritysten ongelmat ovat. Tai jos yritys toimii virheettömästi, eikä silti kannata, niin sitten lienee syytä tunnustaa realiteetit.

Ja tässä tullaankin urheiluliiketoimintaan. Milloin suomalaisseurat ymmärtävät ympäröivät realiteetit? Milloin ylimitoitettujen riskien ottaminen loppuu? Jos esimerkiksi vain on niin, ettei Jyväskylässä ole toimintaedellytyksiä korkeimmalla kansallisella tasolla pelaavalle jalkapalloseuralle, niin kannattaisiko hyväksyä tosiasiat? Tai jos pääkaupunkiseutulaisen miesten pääsarjakoripalloilun suurimmat otsikot revitään konkursseista ja sarjapaikan epäämisistä, tulisi kai keksiä jotain aivan uutta. Tai sitten on palloiltava siellä, minne rahkeet riittävät.

Toki sama osaamattomuus vaivaa urheiluliiketoimintaa muuallakin. Esimerkiksi maajoukkuekoripalloilija Petteri Koponen uhkasi viime talvena joukkuetovereineen venäläisseuraansa BC Khimkiä lakolla, koska palkat olivat kuukausia myöhässä. Ja Skotlannin jalkapallojätti Glasgow Rangers pudotettiin konkurssin vuoksi neljänneksi korkeimmalle sarjatasolle. Ylipäätään ongelma on yksinkertainen: urheilua johdetaan enemmän tunteella kuin järjellä. Se aiheuttaa yli-innokkuutta ja uhkarohkeutta. Sokeuttakin.

Mutta ongelman kansainvälisyys ei ole pätevä syy suomalaisten möhlimisille.

Globaali kapitalismi elättää epärealismia huonosti. Luonnollista poistumaa huomattavasti paremmin. Jos on niin, että kotimaisessa joukkuepalloilussa on palattava osakeyhtiötoiminnasta maltilliseen yhdistystoimintaan, niin sitten vain on.

Tärkeintä olisi työskennellä tosiasioiden, eikä unelmien, pohjalta. Jokainen jiijiikoomainen uutinen on liikaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    6. 6

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    7. 7

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    8. 8

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    9. 9

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    10. 10

      Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

    6. Näytä lisää