Nestori

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Epäonninen ManU-tähti vaihtamassa maisemaa

VALIOLIIGA
Manchester Unitedin japanilaispelaaja Shinji Kagawa on portugalilaisen A Bola -lehden mukaan palaamassa takaisin entiseen seuraansa Borussia Dortmundiin tammikuussa.
Bundesliigassa tähdeksi noussut Kagawa hankittiin Old Traffordille suurin odotuksin toissakesänä. Kagawa ei kuitenkaan ole onnistunut murtautumaan vakituisesti Unitedin avauskokoonpanoon.

Dortmundin päävalmentaja Jürgen Klopp on julkisesti arvostellut Kagawan kohtelua United-leirissä. Kloppin luottomiehiin kahdella peräkkäisellä mestaruuskaudella kuulunut japanilaistähti onkin A Bolan tietojen mukaan palaamassa keltamustien riveihin.

Manchester United on tiettävästi halukas luopumaan Kagawasta, mutta David Moyesin miehistö toivoo saavansa kaupan yhteydessä itselleen Dortmundin luottopuolustajan Neven Subotićin.

Subotić, 24, on muodostanut Saksan maajoukkuetopparin Mats Hummelsin kanssa erinomaisen puolustuksen keskuslukon jo vuosien ajan.

Yhteistyön hedelminä ovat vuosina 2011 ja 2012 voitetut Bundesliigan mestaruudet sekä viimekeväinen paikka Mestarien liigan loppuottelussa.

ManUn puolustus on vaikuttanut hyvin epävarmalta viime otteluissa. Jopa konkaripuolustajat Rio Ferdinand ja Nemanja Vidić ovat syyllistyneet takaiskumaaleihin johtaneisiin virheisiin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    3. 3

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    6. 6

      Norjan valmennusjohto myönsi Iversenin syyllisyyden – ”Anteeksi, Suomi”

    7. 7

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    8. 8

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    2. 2

      Titanic, Apollo 13 ja Aliens -elokuvien tähti Bill Paxton on kuollut 61-vuotiaana

    3. 3

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    6. Näytä lisää