Airi, Aira

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Valioliiga on liian tärkeä

FA-cup
Maailman vanhin jalkapalloturnaus FA-cup taistelee elintilastaan. Pohjois-Lontoon derby pelastaa sen lauantaina, kirjoittaa Saku-Pekka Sundelin.
Lukuisat valioliigapelaajat ovat FA-cupin kolmannen kierroksen alla ylistäneet, kuinka hieno ja arvostettu kilpailu se on. Alleviivailu kertoo FA-cupin kriisistä.

Brittikatsojille siinä on yhä taikaa. Miksei pelaajillekin, mutta viikonlopun cupkierros on joka tapauksessa heille mahdollisuus hengähtää vuodenvaihteen raskaan otteluruuhkan jälkeen.

Monet joukkueet lähtevät otteluunsa suoranaisella kakkosmiehistöllään. Managerit ovat antaneet avainpelaajilleen neljän päivän lomia, joita jouluna ei voinut pitää.

Kun Englannissa ei vieläkään ole talvitaukoa kuten muualla Euroopassa, hengähdysaikaa on pakko löytää muualta.

Mestarien liiga sekä kautta alustavat pitkät Aasian- ja Amerikan-kiertueet, joista on tulossa tapa myös kauden jälkeen, tarkoittavat sitä, etteivät parhaat pelaajat ehdi ladata akkujaan missään välissä. Eivät varsinkaan arvokisakesänä.

Onneksi arpa löi Arsenalin ja Tottenhamin vastakkain. Kummankaan seuran manageri ei voi kiihkeässä paikalliskamppailussa antaa faneille väärää viestiä. Heidän on lepuutettava pelaajiaan harkiten.

FA-cupin hallitseva mestari on Championshipissa pelaava Wigan ja Liigacupin voitti viime kaudella toinen ensikertalainen Swansea. Sekin on yksi todiste, etteivät isoimmat seurat panosta ihan kaikkea cupkilpailuihin. Vielä vuosia sitten satutarinat olivat huomattavasti harvinaisempia.

Valioliigasta on tullut seuroille liian tärkeä. Jääminen Mestarien liigan ulkopuolelle maksaa kymmeniä miljoonia. Putoaminen sarjasta maksaa vielä enemmän.

Aston Villan manageri Paul Lambert sanoi toissa päivänä harvinaisen suoraan, mitä hän ajattelee FA-cupista. Hänen mukaansa valioliigaseurat pärjäisivät aivan hyvin ilman koko cupia, sillä Valioliiga on jokaisella kaikkein tärkein asia. Hänen lausuntonsa tyrmättiin Englannissa täysin.

Kannattajille FA-cup on yhä iso asia, siitä ei ole kahta kysymystä. Pienemmille seuroille sen arvo voi jopa kasvaa, sillä jättiläisten kaatoja tapahtuu yhä useammin. Ne pelastavat monien seurojen kokonaisia kausia.

Todistin viime toukokuussa Wembleyllä Wiganin historian ensimmäistä isoa pokaalia, kun Manchester City kaatui loppuottelussa. Muutama päivä myöhemmin Wigan putosi sarjasta.

Seuran kannattajat tuskin vaihtaisivat pystiä sarjapaikkaan, mutta heidän jokaviikkoisiin rutiineihinsa putoaminen vaikuttaa enemmän. On eri asia kohdata sarjapelissä Yeovil Town ja Doncaster Rovers kuin Manchester United tai Arsenal.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää