Kyllikki

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Liverpoolin supertähti myöntää: Minun on kontrolloitava tunteitani paremmin

VALIOLIIGA
Valioliigan maalikuninkaaksi matkalla oleva Liverpoolin tähtihyökkääjä Luis Suárez on uransa aikana ihastuttanut taidoillaan mutta myös vihastuttanut erilaisilla tempauksillaan.
Suárez herjasi lokakuussa 2012 pelatussa ottelussa Manchester Unitedin Patrice Evraa rasistisin ilmauksin. Hänet tuomittiin herjauksen seurauksena kahdeksan ottelun pelikieltoon ja sakkorangaistukseen.

Viime keväänä Suárez nousi uudestaan otsikoihin ikävässä mielessä, kun hän puri kesken ottelun Chelsean puolustajaa Branislav Ivanovicia käteen kesken ottelun. Tällä kertaa Englannin jalkapalloliitto rankaisi häntä 10 ottelun pelikiellolla, joista kuusi Suárez kärsi kuluvan kauden puolella.

Pelikieltonsa jälkeen Suárez on ollut ilmiömäisessä vedossa. Hän on viimeistellyt Valioliigassa jo 20 maalia ja johtaa selvästi liigan maalipörssiä.

Suárez myöntää, että hänen on syytä parantaa käytöstään jatkossa tai ura alkaa kärsiä liiaksi kuumaverisen luonteen vuoksi.

- Minun temperamenttini, asenteeni, kunnianhimoni ja nälkäni ovat aina olleet samanlaisia ja olen sama ihminen jatkossakin. Tiedän nyt, että minun on kontrolloitava sitä [temperamenttiani] hieman enemmän.

- Hyvä esimerkki sattui kaksi viikkoa sitten. Minulla oli avoin paikka maalin edessä ja osuin tolppaan. Pallo kimposi kohti kättäni ja olin jo tarttumassa siihen, mutta pysähdyin viime hetkellä. Jos vastaava tilanne olisi sattunut pari kuukautta sitten, olisin ottanut pallon käsiini, Suárez sanoo.

Suárezia on syytetty uransa aikana myös sukeltelemisesta eli vapaapotkujen ja rangaistuspotkujen kalastelusta. Maalitykki myöntää, että ei ole aina pelannut reilusti.

- Nämä piirteet pysyvät minulla, mutta olen menossa parempaan suuntaan. Olen parantanut asennettani kentällä, sillä tiedän olleeni ennen väärässä. Loin itsestäni imagon, joka ei ole sellainen, millainen ihminen tiedän oikeasti olevani.

Lähde: ESPN FC

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. 6

      F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Mick Jaggerista, 73, isä kahdeksatta kertaa

    9. 9

      Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

    10. 10

      Europolin joulukalenterissa perjantaina suomalainen – kuka pakoileva rikollinen luukusta paljastuu?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    6. Näytä lisää