Sampsa

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Manchester Unitedin legenda: City on nyt suurempi Manchesterin seuroista

VALIOLIIGA
Manchesterissa pelataan sunnuntaina odotettu paikallisottelu City vastaan United. Unitedin suuriin legendoihin kuuluvalla Peter Schmeichelilla on selkeä näkemys joukkueiden voimasuhteista.

Peter Schmeichel
pelasi komean uran Manchester Unitedissa vuosina 1991-1999. Se päättyi keväällä 1999 triplamestaruuteen; viimeinen ottelu oli voitokas Mestarien liigan finaali Bayern Müncheniä vastaan.

Tanskalainen Schmeichel pelasi myöhemmin Sporting Lissabonissa, josta hän palasi Valioliigan Aston Villaan. Viimeisen kautensa hän pelasi Unitedin paikalliskilpailijassa Manchester Cityssä.

Hän on yhä suuri United-fani, mutta huolissaan joukkueen nykymenosta.

- City voitti viime keväänä toisen mestaruutensa. Se on tällä hetkellä isompi joukkue kuin United, naulasi Schmeichel viikolla BBC:n haastattelussa.

Eikä hän odota paljon sunnuntain ottelultakaan.

- Siitä tulee Unitedille vaikea, sillä joukkue ei ole yhtenäinen.

Viime kaudella City raateli Unitedin kaksi kertaa, lukemat olivat 4-1 ja 3-0. Sarjataulukossa City jätti paikalliskilpailijansa 22 pisteen päähän.

Lähtökohtaa tasoittaa se, että ennen derbyä myös Cityn kone on yskähdellyt. Mestarien liigassa joukkue jäi 2-2-tasapeliin Moskovan TsSKA:ta vastaan ja hävisi liigacupissa 0-2 kovassa vireessä olevalle Newcastlelle.

Cityn ja Unitedin ottelu alkaa Cityn kotikentällä kello 15.30.

Korjattu klo 14.20: hävisi Newcastlelle liigacupissa, ei Valioliigassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    3. 3

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    6. 6

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    7. 7

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sallan asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    3. 3

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    6. Näytä lisää