Enni, Enna, Eini

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Arsenal jyräsi kotivoittoon – West Hamin syöksy jatkuu

Valioliiga
Tykkimiehet kaatoi itälontoolaiset luvuin 3–0 ja pitää kiinni kolmannesta sijastaan.
Arsenal vei pelin painopisteen ensimmäisellä jaksolla vieraiden rangaistusalueen tuntumaan. West Ham vetäytyi syvälle ja antoi pohjoislontoolaisten pitää palloa kolme neljäsosaa peliajasta.

Tykkimiehet laukoi ennen puoliaikaa peräti kaksitoista kertaa. Hiljainen, omiensa tehottomuuteen pettynyt Emirates-stadion sai juhlia ensimmäisen kerran vasta juuri ennen taukoa, kun Olivier Giroud tykitti pallon näyttävän syöttöyhdistelmän päätteeksi vieraiden verkkoon.

Isäntien pahin tuhlaaja oli kolme maalipaikkaa hukannut Theo Walcott, joka neuvottelee punapaitojen seurajohdon kanssa jatkosopimuksesta.

Vieraiden hahmo oli sen sijaan maalivahti Adrian. Walcott, Alexis Sanchez ja Aaron Ramseysaivat todistaa läheltä, miten espanjalainen heittäytyi viime hetkillä heidän yritystensä tielle.

Arsenal voitti maanantaina Manchester Unitedin komeasti Englannin cupin puolivälierissä. Arsene Wengerkierrätti ryhmäänsä hieman ja jätti muun muassa Santi Cazorlanja Danny Welbeckinsivuun avauskokoonpanosta.

West Ham on voittanut vain kerran kahdentoista viime ottelun aikana Valioliigassa. Itälontoolaiset hyökkäsivät toisella jaksolla astetta rohkeammin ja antoivat samalla paikallisvastustajalleen laadukkaita mahdollisuuksia vastaiskuihin.

Ramsey siirsi pohjoislontoolaiset kahden maalin johtoon 81. minuutilla. Osuman syötti Giroud, joka pelasi walesilaisen kanssa taitavan seinäsyötön. Isäntien ilotulitus jatkui, kun Mathieu Flaminijatkoi Cazorlan siirron verkkoon.

Arsenal nousi voitollaan sarjan kolmannelle sijalle, vain pisteen päähän illalla Burnleyn kohtaavasta Manchester Citystä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    4. 4

      Finnkino myydään Kiinaan

    5. 5

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    4. 4

      Finnkino myydään Kiinaan

    5. 5

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    6. Näytä lisää