Torsti

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

ManUn 50 miljoonan teini osui nyt kahdesti

Valioliiga
Liverpool jäi kotonaan tasapeliin nousija Norwichia vastaan.
Manchester United tuhlasi siirtoajan viimeisenä päivänä 50 miljoonaa euroa 19-vuotiaaseen lupaukseen Anthony Martialiin.

Kyseessä oli suurin teini-ikäisestä jalkapalloilijasta maksettu siirtosumma. ManUn epäiltiin pulittaneen hengenhädässä ylihintaa.

Martial, 19, on kuitenkin aloittanut Valioliigassa loistavasti. Sunnuntaina ranskalainen iski kaksi palloa Southamptonin verkkoon, kun United venyi 3–2-vierasvoittoon.

Graziano Pelle vei isännät johtoon, mutta Martial tasoitti 34. minuutilla. 50. minuutin kohdalla Martial sai lahjaksi toisen maalin Southamptonin japanilaispelurin huonon taaksepäinsyötön jälkeen.

Juan Mata vei ManUn 3–1-johtoon Memphis Depayn tolppavedon jälkeen. Pellen pusku 86. minuutilla toi raitapaidat maalin päähän, muttei lähemmäksi. ManU siirtyi kahden pisteen päähän sarjakärki Man. Citystä.

Martial on iskenyt Valioliigassa jo kolme rysää. Runsas viikko sitten hän rokotti Liverpoolia soolomaalilla.

Liverpool ei kyennyt voittamaan kotonaan Norwichia. Tauon jälkeen Christian Benteken tilalle tullut Danny Ings vei punapaidat 48. minuutilla johtoon.

Norwichin toppari Russell Martin käytti hyväkseen Pool-vahti Simone Mignoletin mokan ja vippasi 61. minuutilla nätin tasoituksen.

Kotitasuri nousijaa vastaan ei ollut häävi työnäyte Liverpoolilta. Yksi ilonaihe löytyi, kun Daniel Sturridge palasi pitkän loukkaantumistauon jälkeen kotijoukkueen kokoonpanoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

    3. 3

      Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    9. 9

      Kilpavarustelu alkoi – NHL:n tähtivahti vaihtaa seuraa

    10. 10

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    2. 2

      Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

    3. 3

      Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

    4. 4

      Näyttelijäkaunottaren rohkea halkio varasti huomion punaisella matolla – mekon alla ei näyttänyt olevan edes alushousuja

    5. 5

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    6. Näytä lisää