Tatu, Daniel, Taneli

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Manchesterin jätit ottavat yhteen – kentällä kaikkien aikojen kalleimmat pelaajat

VALIOLIIGA
Innolla ryhmiään vahvistaneet United ja City janoavat voittoa ”kuuden pisteen ottelussa”.
Old Traffordilla pelataan sunnuntaina kovin panoksin, kun United ja City kohtaavat Manchesterin paikallistaistossa. Punaiset paholaiset on napannut yhdeksästä pelistään 19 pistettä. Taivaansiniset taas 21 pistettä.

– Otamme suuren askeleen, jos voitamme, kertoi isäntien manageri Louis van Gaal.

– Sunnuntaina pelataan kuudesta pisteestä, mutta mestaruus ratkaistaan myöhemmin, muistutti vieraiden luotsi Manuel Pellegrini.

Van Gaal ja Pellegrini ovat vahvistaneet ryhmiään innolla. United osti kesällä pelaajia noin 125 miljoonalla eurolla. City pulitti tätä enemmän pelkästään kahdesta (Raheem Sterling ja Kevin De Bruyne) pelaajasta. Kaksikko on sunnuntaina valokeilassa aivan samaan tapaan kuin punapaitojen vastas 19-vuotias teinisensaatio Anthony Martial, josta maksettu siirtosumma saattaa nousta jopa 90 miljoonaan euroon.

The Guardian arvioi lauantaina, että Old Traffordilla nähdään nurmella Valioliigan kaikkien aikojen kalleimmat joukkueet. Isäntien ennakoitu avauskokoonpano on maksanut siirtosummissa noin 328 miljoonaa euroa. Vieraiden vastaavasti noin 368 miljoonaa euroa.

Viime kaudella taloushistoriaa tehneet Chelsea ja City nimesivät keskinäiseen taistoonsa hieman edullisemmat kokoonpanot. Lähes 700 miljoonaan euroon yltävät Manchesterin jätit panevat sunnuntaina kaikella todennäköisyydellä vielä hieman paremmaksi.

Kyseessä ei ole silti maailmanennätys. Santiago Bernabeulla nähtäneen vielä arvokkaampaa jalkapalloa 21. marraskuuta, kun Real Madrid ja FC Barcelona kohtaavat El Clásicossa.

Seuraa myös näitä sunnuntaina:

Koillis-Englannin derbyssä kovat panokset

Sam Allardyce, 61, on ensimmäinen manageri, joka on johtanut niin Sunderlandin kuin Newcastlen raitapaitoja. Hiljattain vastuun ottanut Big Sam on sunnuntaina kovassa paikassa Valon stadionilla: Mustien kissojen voittotili näyttää edelleen nollaa. Noin viidentoista kilometrin päästä saapuvat Harakat juhli sunnuntaina, kun Norwich kaatui St James’ Parkilla koripallomaisen, päästä päähän virrannen taiston päätteeksi luvuin 6–2.

Voittaako Klopp Anfieldilla?

Jürgen Klopp, 48, pettyi, kun Rubin Kazan venyi torstaina 1–1-tasapeliin Anfieldilla. Koko toisen jakson yhden pelaajan ylivoimalla pelannut Liverpool laukoi peräti 35 kertaa, mutta jäi yhteen osumaan Euroopan liigan taistossa. Heikko esitys latisti tunnelmaa. Kannattajat toivoivat, että juuri seuraan värvätty saksalainen kääntää punapaitojen kurssin välittömästi. Klopp saa varautua haastavaan taistoon myös sunnuntaina, kun tähän saakka tappioitta matkan päällä pelannut Southampton saapuu Anfieldille.

Tottenham matkaa etelään

Bournemouth kärsii hurjasta loukkaantumiskierteestä. Kirsikoiden ryhmästä puuttui avainpelaaja jokaisesta linjasta, kun Manchester City voitti sarjanousijat edellisellä kierroksella luvuin 5–1. Tottenham on välttänyt Mauricio Pochettinon, 43, alaisuudessa perinteisesti vammat mainiosti, mutta pohjoislontoolaisten sairastuvalla on ennen sunnuntain kamppailua seitsemän pelaajaa. Pochettinon ryhmä on hävinnyt viimeksi Valioliigassa avauskierroksella Old Traffordilla, mutta kompastui torstaina Anderlechtin vieraana Euroopan liigassa. Argentiinalaisvalmentaja pettyi 1–2-tappioon, sillä Tottenham johti jo maalilla ja olisi repinyt voiton myötä maanosan kakkoskilpailussa mukavan etumatkan nyt rinnalle nousseisiin belgialaisiin.

Valioliigan suorat tv-ottelua sunnuntaina:

Sunderland–Newcastle

Su klo 13.45 MTV SPORT 1

Manchester United–Manchester City

Su klo 15.55 MTV SPORT 1

Liverpool–Southampton

Su klo 18.05 MTV SPORT 1

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen joukkuekaverilta harvinainen haastattelu – yhä tabu NHL:ssä?

    7. 7

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    8. 8

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    9. 9

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    5. 5

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää