Onni, Sisu

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Tottenhamin manageri pettyi – ”Olisimme ansainneet voiton”

VALIOLIIGA
Mauricio Pochettino näki, että toisella jaksolla tasoihin noussut Arsenal hyötyi otteluohjelmastaan.
Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino saapui pettyneenä lehdistötilaisuuteen. Harry Kane vei valkopaidat avausjaksolla johtoon. Arsenal nousi lopulta tasoihin.

– Ansaitsimme voiton. Olen todella ylpeä pelaajistani. Olemme pelanneet kolme kertaa kuuden päivän sisällä ja väsyimme hieman. Arsenal hyötyi siitä, että he pelasivat keskiviikkona. Ja tätä ennen lauantaina. Näytimme luonnetta.

Spurs painoi pelin painopisteen isäntien rangaistusalueen tuntumaan toisella jaksolla, mutta menetti hieman otettaan viimeisen vartin aikana. Isäntien vaihtopelaaja Kieran Gibbs onnistui tökkäämään näin pallon vieraiden verkkoon.

– Meidän pitää oppia koko ajan. Olemme hyvin kunnianhimoisia, Pochettino jatkoi.

Isäntien luotsi Arsene Wenger tyytyi pisteeseen.

– Maalivahti Petr Cech piti meidät mukana, kun Tottenham painoi päälle.

Puhe kääntyi pian tuttuun aiheeseen: Tykkimiesten loukkaantumiskierteeseen. Punapaitojen keskikentän espanjalaisdynamo Santi Cazorla joutui puoliajalla vaihtoon uupumuksen vuoksi. Wenger kiisti, että hän polttaa ryhmänsä loppuun.

– Hyvin moni asia vaikuttaa vammoihin. Niin unen kuin ravinnon laatu – ja myös jalkapallon ulkopuolinen stressi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 12 loukkaantunut

    6. 6

      Alastomat norjalaiset yllättivät suomalaisnaisen MM-kisoissa

    7. 7

      Tieliikennelain uudistus tarjoaisi valtavan helpotuksen rikkaille – jättisakot saanut miljonääri: ”Oikeansuuntainen päätös”

    8. 8

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    9. 9

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    10. 10

      Poliisin tarkka-ampuja avasi vahingossa tulen Ranskan presidentin puheen aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    8. 8

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      AL: Äiti huomasi 15-vuotiaan lapsensa käytöksessä pelottavan muutoksen – tunnustuksesta alkoi perhehelvetti

    2. 2

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    3. 3

      Yksi muutos sai 10 vuotta diabeteksesta kärsineen Jennan verensokeriarvot putoamaan – hoitajakin hämmästyi

    4. 4

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    5. 5

      Katumaasturi ajoi Mardi Gras -paraatiin Alabamassa – ainakin 12 loukkaantunut

    6. Näytä lisää