Aslak

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

”Suomen Zlatan” ei innostu intistä kesken peliuran – ”Ajattele, jos olisin viettänyt tuon ajan armeijassa”

Championship
Vahid Hambo aikoo edustaa jatkossakin Suomen maajoukkuetta.
Suomen puolustusvoimat odottaa, että Brightonin hyökkääjä Vahid Hambo ilmestyisi armeijan harmaisiin tammikuussa.

– On vähän unohtunut koko homma. Juuri mietin tässä yksi päivä, että pitäisi hoitaa taas lykkäystä. Sampdoria lähetti pari vuotta sitten lykkäyspyynnön puolestani. Asia hoitui tuolloin pikaisesti.

Polvileikkaukseen joutunut Hambo, 20, on kaikkea muuta kuin innostunut armeijasta kesken peliuran.

– Turha juttu. Vie vain aikaa kaikesta muusta – siis jalkapallosta. Muutama vanha pelikaverini (Mikko Viitikko, Saku Eriksson) meni juuri inttiin. Heillä jää harjoituskausi osittain väliin. Suomen on syytä harkita palkka-armeijan perustamista.

”Suomen Zlataniksi” kutsuttu hyökkääjä onnistui keväällä upeasti Interissä – ja sai kahden vuoden ammattilaissopimuksen Englannin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

– Ajattele, jos olisin viettänyt tuon ajan armeijassa.

Hambon sukujuuret ovat Bosniassa. Hän aikoo edustaa jatkossakin Suomen maajoukkuetta, vaikka myös Bosnia ja Hertsegovina pitää pelaajan taustoihin yhteyttä. Hambo ei ole esiintynyt vielä Huuhkajissa, ikäkausimaajoukkueissa kylläkin.

– Suomi on aina tukenani. Bosnia on kiinnostunut vain silloin, kun menee hyvin.

Vaikka Hambo tunnustaa väriä avoimesti, niin suomalaisen jalkapallon tulevaisuuden hän näkee harmaana.

– Suomessa on paljon tasapaksua pelaajamassaa, pelaajia jotka eivät vain ole riittävän hyviä. Pelaajassa pitää olla jotain, joka kiinnittää huomion.

Hambo on valmis tuomaan väriä Suomen kentille, mikäli joutuu jatkamaan ensi kaudella Brightonin alle 21-vuotiaiden ryhmässä.

– Pelaan siinä tapauksessa mieluummin vaikka Veikkausliigassa. Olen kesään saakka täällä, mutta en sulje pois mahdollista lainapestiä, jos voin kuntouttaa polven pelikuntoon Suomessa.

Vahid Hambon haastattelun kokonaisuudessaan voit lukea tämän viikon Urheilusanomista.

Tilaamalla Urheilusanomat saat käyttöösi Suomen laadukkaimman urheilumedian joka viikko, asiantuntevat pelivihjeet, IS Extran liveottelut (Veikkausliiga, Robert Heleniuksen EM-ottelu, koripallo, salibandy) sekä Ilta-Sanomien ja Urheilusanomien kaikki digilehdet. Tutustu vaihtoehtoihin tästä linkistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

    7. 7

      Omistaja huomasi autossaan valon: Sisältä nousi tuntematon mies lumiharja kädessään

    8. 8

      Siwojen ja Valintatalojen yt:t päättyivät: 51 kauppaa lopettaa, 206 työpaikkaa katoaa

    9. 9

      Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

    10. 10

      Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    2. 2

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    3. 3

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    6. Näytä lisää