Niko, Niklas, Niilo

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Liverpool sai kylmää kyytiä sarjanousijalta

Valioliiga
Watford ei antanut Liverpoolille mitään mahdollisuuksia.
Valioliigaan täksi kaudeksi noussut Watford nöyryytti sunnuntaina kotonaan Liverpoolia maalein 3–0. Se nousi voitollaan jo pisteen päähän Mestarien liigan karsintoihin oikeuttavasta neljännestä sijasta.

Hyökkääjä Odion Ighalo osui ottelussa kahdesti ja kasvatti kauden liigamaalien määränsä jo tusinaan.

Ensimmäinen maali nähtiin heti ottelun alussa. Liverpoolin maalivahti Adam Bogdan sähläsi Ben Watsonin antaman kulmapotkun eteensä, ja Nathan Ake tökkäsi pallon maaliin.

Kotijoukkue iski uudelleen noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Ighalo laukoi pallon takakulmaan Troy Deeneyn pystypallon jälkeen.

Ighalo puski päivän toisen maalinsa 85. minuutilla Valon Behramin keskityksestä.

– Hyvä, että sain tehtyä maalit, mutta tämä oli mahtava joukkue-esitys alusta loppuun, Ighalo sanoi pelin jälkeisessä tv-haastattelussa.

Hyökkääjä Deeney nosti voiton kauden hienoimmaksi. Watford on voittanut nyt neljä peliä putkeen.

– Neljä voittoa peräkkäin Valioliigassa on massiivinen suoritus, Deeney sanoi.

Liverpool voitti ottelussa pallonhallinnan selvästi (65%), mutta ei saanut aikaan kuin pari tilannetta. Watford sen sijaan pystyi luomaan hyökkäämisellään jatkuvasti kaaosta, jossa Liverpoolin puolustus joutui suuriin vaikeuksiin.

Watford kohtaa ensi lauantaina vieraissa Chelsean. Liverpool pelaa kotonaan liigaa johtavaa Leicesteriä vastaan.

Watford–Liverpool 3–0 (2–0)

3. Nathan Ake 1–0, 15. Odion Ighalo 2–0, 85. Ighalo 3–0.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    5. 5

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    6. 6

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    7. 7

      Li Andersson jätti viime vuonna Linnan juhlat välistä ”ulkonäkökeskeisyyden” takia – asteli nyt matolla upeassa mekossa

    8. 8

      Riku Rantala ja Tunna Milonoff astelivat Linnan juhliin – tyrmäävän kauniit vaimot varastivat huomion

    9. 9

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    10. 10

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    8. 8

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    9. 9

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    10. 10

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    2. 2

      Jonna Järnefelt rohkeana Linnassa – muotiasiantuntija innostui asusta: ”Free the nipple!”

    3. 3

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    4. 4

      Kike Elomaa kohahdutti Linnassa – onko tässä itsenäisyyspäivän antavin kaula-aukko?

    5. 5

      Susanna Koski saapui Linnaan rock-henkisessä tyylissä – kasvoilla hyvin tumma meikki

    6. Näytä lisää