Airi, Aira

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

Chelsea voitti Emiratesilla – Costa teki maalin ja hankki vastustajalle ulosajon

VALIOLIIGA
Tuttu hahmo komeili huomion keskipisteessä, kun Arsenal kaatui kotonaan luvuin 1–0.
Arsenal ja Chelsea kohtasivat sunnuntaina Emiratesilla kuumissa tunnelmissa.

Ottelu sai merkittävän käänteen 19. minuutilla. Vieraiden hyökkääjä Diego Costa murtautui läpi. Isäntien toppari Per Mertesacker liukui espanjalaisen jalkoihin. Erotuomari Mark Clattenburg antoi saksalaiselle suoran punaisen kortin.

Arsène Wenger muutti tuomion myötä punavalkoisten ryhmitystä. Hyökkääjä Olivier Giroud saapui vaihtoon. Gabriel Paulista sai paikan puolustuslinjan keskustasta. Ranskalaisen varovaisuutta huokunut päätös raivostutti Emiratesin kotiyleisön, sillä Arsenal jatkoi ilman puhdasta hyökkääjää.

Chelsea osui heti ylivoimalla. Branislav Ivanović keskitti. Costa jatkoi pallon verkkoon 23, minuutilla.

Costa sai kolmen ottelun pannan syyskuussa, kun Chelsea ja Arsenal kohtasivat Stamford Bridgellä. Espanjalainen provosoi tuolloin läpi kuuman taiston – ja onnistui, kun Gabriel otti punaisen kortin.

Costa koetteli isäntien hermoja. Hän jäi makaamaan pitkäksi aikaa nurmelle, kun Guus Hiddink otti suojattinsa vaihtoon 66. minuutilla. Wenger pudisteli päätään sivurajan tuntumassa.

Alexis Sánchez pääsi irti 57. minuutilla. Chileläinen loukkasi marraskuun lopulla takareitensä ja palasi sunnuntaina Tykkimiesten kokoonpanoon. Arsenal vei vaihdon jälkeen pelin painopisteen vieraiden rangaistusalueen tuntumaan.

Chelsea puolusti kasvaneen paineen alla tiiviisti ja voitti luvuin 1–0. Arsenal jäi tuloksen myötä Valioliigan kolmannelle sijalle. Chelsea nousi kolmanneksitoista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. 6

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. Näytä lisää