Selma

Valioliiga

Valikko

Valioliiga

IS Extra klo 18.30: Helsinki vastaan Tukholma – entinen IFK:n vahvistus kohtaa ex-seuransa

HIFK-AIK
Pikkuhuuhkajien toppari Sauli Väisänen uskoo läpimurtonsa olevan lähellä suurseura AIK:ssa.
22-vuotiaan Sauli Väisäsen ottelutilastoja katseleva huomaa nopeasti erikoisen yhteensattuman. Hän on pelannut ruotsalaisjätti AIK:n paidassa kuusi ottelua per kausi kolmena perättäisenä vuonna (2014–2016).

Debyyttikaudella pelien määrä jäi pieneksi, koska Väisänen siirtyi AIK:hon heinäkuussa 2014 FC Hongasta.

Viime sesongilla Väisänen olisi todennäköisesti pelannut huomattavasti enemmän, jos ei olisi loukannut nilkkaansa toukokuun lopulla pelatussa paikallispelissä Djurgårdenia vastaan. Vamma piti hänet sivussa pelikentiltä kolme kuukautta.

Tällä kaudella Väisänen on kunnossa, mutta kilpailu pelipaikoista on kovaa.

Vaikka ottelumäärä on pysynyt samana, Väisänen kertoo kehittyneensä.

– Ehkä olen tullut vähän voimakkaammaksi, ja pojasta on ehkä tullut enemmän mies. Johtajan ominaisuuksiakin on ehkä tullut lisää. Samanlainen hyökkäyssuuntaan orientoitunut toppari olen edelleen. Pikkaisen pituutta ja painoakin on tullut, Väisänen sanoo.

Hän haki viime syksyllä peliaikaa Veikkausliigan HIFK:sta, jota vastaan AIK pelaa tänään kenraaliharjoituksensa valmistautuessaan Euroopan liigan karsintoihin.

Tähtirinnoissakin Väisänen pelasi kuusi ottelua – tietenkin.

– Laina oli erittäin hyvä juttu minulle. Siitä saan kiittää kaikkia osallisia, Väisänen tokaisee.

Väisänen ystävystyi laina-aikanaan monen HIFK:n pelaajan kanssa. Tänään Helsingissä kaverit ovat vastustajia.

– Vähän outoahan se on pelata sellaisia pelaajia vastaan jotka tuntee, mutta ehkä enemmän vaan nauttii siitä, että pääsee Stadiin. Toivottavasti katsomossa on tuttuja kasvoja, Väisänen sanoo.

Solnalaisen AIK:n avauskokoonpanoon ei ole helppo murtautua, mutta Väisänen uskoo sen vielä tekevänsä.

– On ollut suhteellisen isokin pettymys, kuinka vähän on tullut vastuuta. Pelaajana tässä on kehitytty kovasti ja sanotaan, että hetkellä minä hyvänsä tulee se läpimurto. Olen jo vähän odotellut koska se tulee, Väisänen kertoo.

– Olemme valmentajankin kanssa samoilla linjoilla. Kärkyn koko ajan lisää ja lisää peliaikaa ja näen itse tilanteen ihan positiivisena. Olisin toki toivonut enemmän vastuuta, mutta sitä haluavat varmasti kaikki, jotka eivät pelaa koko ajan.

Kauden päätteeksi Väisäsen ottelumäärä on varmasti enemmän kuin kuusi. Se on jo edistystä.

IS Extra näyttää ottelun suorana lähetyksenä klo 18.30 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. 6

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    9. 9

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    10. 10

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    10. 10

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    5. 5

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    6. Näytä lisää