Meri, Vellamo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

HJK hankki Medolle korvaajan

Suomen mestaruuden kahdesti peräjälkeen voittanut HJK on tehnyt kolmannen kaappauksen talven siirtomarkkinoilla. AC Oulua kaudesta 2007 lähtien edustanut Dominic Yobe siirtyy sinivalkoraitoihin kahden vuoden sopimuksella.

HJK kaavailee 24-vuotiaasta sambialaisesta korvaajaa kesällä Partizan Belgradiin siirtyneelle Medolle. Yobe muodosti päättyneellä kaudella AC Oulun säilymisen kannalta elintärkeän parivaljakon keskikentällä konkari Mika Nurmelan kanssa.

- Dominic Yobe on erittäin monipuolinen keskikenttäpelaaja, joka tuo joukkueemme keskikentälle ominaisuuksia, joita olemme etsineet. Hän on pallollisena taitava ja näyttänyt AC Oulun kapteenina myös vahvoja johtajaominaisuuksia, HJK:n urheilujohtaja Tuomo Saarnio kertoo seuran julkaisemassa tiedotteessa.

Yobe pelasi ennen Ouluun saapumista Ruotsissa Örgryten riveissä, jossa kertyi 57 ottelun verran kokemusta Allsvenskanista ja Superettanista. Veikkausliigapelejä Yobella on 40 ja Ykkösen otteluja 49.

Klubi oli jo aiemmin tehnyt kaksi hankintaa. Rami Hakanpää palasi seuraan Hongasta ja laitapelaaja Sebastian Mannström saapui Jarosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  6. 6

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  10. 10

    Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  4. 4

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  5. 5

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  6. Näytä lisää