Airi, Aira

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

TPS juhli tasapeliäkin

Myllykosken Pallon ja Turun Palloseuran päädyttyä jalkapalloliigassa maalittomaan tasapeliin ei ollut vaikea päätellä tyytyväisempää joukkuetta.
Avauskokoonpanoonsa yli puolet 1990-luvulla syntyneitä junioreita juoksuttanut TPS tuuletti Saviniemessä villisti vieraspistettä.

- Pallollinen pelimme on kehittynyt keväästä kovasti, mutta ratkaisupaikoissa olimme nyt heikkoja, harmitteli MyPan valmentaja Toni Korkeakunnas.

Vastaiskuihinsa ja kotimaan kentille hämmästyttävän taitavan Petteri Pennasen kikkailuun luottanut TPS oli läpi ottelun altavastaajana. Ensimmäisen kulmapotkunsakin turkulaiset saivat vasta lisäajalla.
Oleellisimman ottelusta kertovat laukaukset kohti maalia: 4-1.

TPS:n valmentaja Marko Rajamäki jatkoi pelitilanteiden kommentoinnissa mykkäkoulua muistellen vain 1990-luvun aikaansa MyPassa.

Kovaa kiriä kehittävä MyPa on hävinnyt kymmenestä viimeisimmästä ottelustaan vain kaksi, mutta se ei saanut kurottua eroa turkulaisiin viittä pistettä pienemmäksi.

MyPa-TPS 0-0

Erotuomari: Jari Järvinen.
Yleisöä: 1 595.

MyPa: Ville Iiskola, Sampsa Timoska, Niko Kukka (v), Tommi Vesala (70. David Ramandingaye), Toni Lindberg, Antti Koskinen, Eetu Kaipio (66. Ymer Xhaferi (v)), Ville Oksanen, Ville Saxman, Mikko Innanen, Riley O´Neill (65. Maxim Votinov).

TPS: Dennis Okaru, Henrik Moisander, Jere Uronen, Jarkko Hurme, Jaakko Nyberg (v), Sami Rähmönen, Petteri Pennanen, Juho Lähde, Santeri Mäkinen, Juho Lehtonen, Mika Ääritalo (81. Jesse Saarinen).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    9. 9

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    3. 3

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    6. Näytä lisää