Heli, Heljä, Helinä

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Strandvallin vaparit liikaa RoPS:lle

IFK Mariehamn kaatoi RoPS:n kotonaan sunnuntaina lukemin 5-2 (2-2).
Ottelun hahmo oli kaksi maalia vapaapotkuista viimeistellyt ja kaksi syöttänyt  Sebastian Strandvall.

IFK siirtyi johtoon 16. minuutilla, kun Ermin Gadzo puski pelivälineen maaliin Luca Bellisomon esityöstä. Neljä minuuttia myöhemmin Henrik Ojamaa karkasi kuitenkin läpiajoon ja toi vieraat tasoihin.

Puolen tunnin kohdalla Tuomo Könönen antoi vapaapotkun ja Keijo Huusko puski vieraat johtoon, mutta Sebastian Strandvall tykitti vapaapotkun 25 metristä yläkulmaan vielä ennen taukoa. Strandvall iski illan toisen osumansa 69. minuutilla.

- Tehtiin peli alussa vaikeaksi. Tuli paljon harhasyöttöjä ja oltiin vähän hermostuneita. Toinen puoliaika oli parempi ja Strandvallin vapaapotkut juuri sellaisia kuin pitikin. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun ollaan tehty viisi maalia liigassa, IFK-luotsi Pekka Lyyski kertasi ottelun jälkeen.

RoPSin asema sarjan hännillä on tukala. VPS on kymmenen pisteen päässä, kun yhdeksän kierrosta on pelaamatta.

IFK Mariehamn-RoPS 5-2 (2-2)

16. Ermin Gadzo (Luca Bellisomo) 1-0, 20. Henrik Ojamaa (Jose Rivera) 1-1, 30. Keijo Huusko (Tuomo Könönen) 1-2, 41. Sebastian Strandvall 2-2, 69. Strandvall 3-2, 76. Kristian Kojola (Strandvall) 4-2, 90. Niko Ikävalko (Strandvall) 5-2.

Erotuomari: Mikko Leino.
Yleisöä: 1 245.

IFK Mariehamn: Josh Wicks, Kristian Kojola, Mason Trafford (v), Jarkko Värttö, Johannes Nordström (46. Allan Olesen), Luca Bellisomo, Marcus Olofsson, Hendrik Helmke, Sebastian Strandvall, Wilhelm Ingves (46. Toni Lehtinen), Ermin Gadzo (v, 79. Niko Ikävalko).

RoPS: Keijo Huusko, Alex Nyom, Albin Granlund, Jarkko Lahdenmäki (77. Mika Hänninen), Tuomo Könönen (v), Thomas Götzl, Zakaria Abahassine, Omar Yasin (v), Jose Rivera (86. Kim Alonen), Henrik Ojamaa (v), Mika Lahtinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    8. 8

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    9. 9

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    10. 10

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. Näytä lisää