Anna, Anne, Anu

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Veikkausliigalla ja UrhoTV:llä iso riita

Veikkausliiga karhuaa jättisaatavia UrhoTV:ltä, joka katsoo, ettei sellaisia edes ole.
 
Veikkausliigan kulisseissa on helmikuusta asti käyty kovaa kabinettivääntöä isoista rahoista.

Liigan mukaan televisiointioikeudet syksyyn 2014 asti hankkinut UrhoTV on jättänyt maksamatta jättiläissaatavan, joka IS Urheilun kahdesta lähteestä varmistaman tiedon mukaan on puoli miljoonaa euroa, runsaat 40 000 euroa/seura.

Suomalaisessa seurajalkapallossa summa on merkittävä kaikille muille paitsi HJK:lle ja Interille. HJK teki kauden europeleistä ja pelaajakaupoista miljoonien eurojen tilin, Interin omistaja taas on upporikas.

Veikkausliigan televisiointi on ollut maksukanavalle erittäin huonoa bisnestä, ja tuotantoja leikattiin jo kesken kuluvan kauden kovalla kädellä. Veikkausliigan puheenjohtaja Lasse Lehtinen pitää kokonaistilannetta huolestuttavana.

- Myönnän, että liiga odottaa Urholta huomattavaa suoritusta ja on odottanut helmikuusta asti. En halua tarkentaa summaa julkisesti. Kyse on osasta tätä kautta koskevasta, sopimuksen mukaisesta korvauksesta. Useimmille seuroille kyse on tärkeästä rahasta. 

Lehtinen kertoo Veikkausliigan nykyisessä pattitilanteessa pohtivan seuraavaksi erilaisten vetoomusväylien kuten välimiesoikeuden käyttöä saataviensa kuittaamiseksi. Erityisen huolissaan puheenjohtaja on kuitenkin pääsarjajalkapallon televisioinnin tilasta tulevaisuudessa.

Liigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa ei halua kommentoida sopimus- ja korvaustilannetta julkisuudessa. Vastapuolen eli UrhoTV:n johtaja Juha-Pekka Louhelainen katsoo yhtiön tilittäneen kuluvaa vuotta koskevat maksut sovitusti.

Miten Veikkausliigan näkemys voi olla niin erilainen ja mistä tämä 500 000 euroa tulee?

- En ota kantaa rahamäärään, mutta kiista-asia liittyy kauden 2011 lisenssimaksujen maksusuunnitelmaan. Koska asiaa on puitu jo näin pitkään eli seitsemän kuukautta, se varmaan kertoo, että näkemyseroja on.

Viime keväänä Veikkausliigaa ravistelivat todistetut kytkyt kansainväliseen vedonlyöntirikollisuuteen sekä AC Oulun ja Tampere Unitedin sulkeminen pääsarjatoiminnasta.

Voiko näkemysero UrhoTV:n puolelta liittyä siihen, että katsotte kevään tapahtumien vahingoittaneen tuotteen imagoa ja vaikuttaneen sen kautta sopimuksenne reaaliarvoon?

- Et ehkä ole aivan hakoteillä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    6. 6

      Lehti: Tukholman poliisin pikkujoulut riistäytyivät käsistä – ulostetta lavuaarissa, käytettyjä kondomeja pöydällä...

    7. 7

      Olli, 17, katosi Hämeenlinnassa – oletko nähnyt kuvan nuorta?

    8. 8

      Näin ylivoimainen Hannu Manninen oli avauskilpailussaan – sai heti mieluisan palkinnon

    9. 9

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    10. 10

      Riistakamera nappasi kuvan harvinaisesta vieraasta sotilastukikohdassa Arizonassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    9. 9

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    10. 10

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Vuoden oudoin oikeusjuttu? Moderni perhe -tähden Sofia Vergaran omat hedelmöittyneet IVF-alkiot haastoivat tämän oikeuteen

    5. 5

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    6. Näytä lisää