Nestori

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Sakari Mattilalla kaksijakoinen syyskierros

Bellinzonan riveissä Sveitsin kakkosliigassa pelaava Sakari Mattila on jälleen huippukunnossa loukkaantumisen varjostaman alkukauden jälkeen.
Sakari Mattila oli alkukauden sivussa urheilijantyrän takia. Syksyllä hän pääsi taas pelikuntoon ja nousi Bellinzonan avauskokoonpanoon.

- Ihan tyytyväinen voi olla syyskauteen. Siinä joutuu aina tekemään paljon duunia loukkaantumisen aikana ja jälkeen, että pääsee taas kunnolla mukaan. Sain sen työn tehtyä hyvin ja olin hyvässä kunnossa kaiken sen roskan jälkeen, Mattila kertoo.

- Ehkä siinä kuitenkin kävi niin kuin usein käy loukkaantumisen jälkeen – alussa sitä meni kovaa vauhtia ylös ja sitten kovaa vauhtia alas. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin pelit eivät lopussa sujuneet niin hyvin kuin alussa, keskikenttäpelaaja jatkaa.

Bellinzona on syyskierroksen jälkeen sarjassa toisena.

- Nyt joulun olemme lomalla. Itse lähden aurinkoon Thaimaahaan, mutta ei tässä vain lomailla voi. Eli kyllä sitä kuntoa pitää nyt pitää yllä, suomalaispelaaja korostaa.

Vuodelle 2012 Mattila asettaa pari tavoitetta.

- Yritän itse parantua ihmisenä ja joukkueen kanssa yritämme sitten hankkia sen sarjanousun, Mattila summaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    2. 2

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. Näytä lisää