Anna, Anne, Anu

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Josh Wicksille lähtöpassit IFK Mariehamnista

IFK Mariehamnin tukipilari, maalivahti Josh Wicks jättää saarelaisseuran.
- Valitettavasti on niin, että IFK ja Ahvenanmaa eivät saaneet Wicksiä viihtymään pidempään emmekä löytäneet hänelle uutta seuraa. Niinpä päästämme Joshin menemään nyt, niin hän voi löytää uuden seuran, ennen kuin siirtoikkuna esimerkiksi Ruotsiin sulkeutuu, IFK:n toimitusjohtaja Peter Mattsson perusteli seuran tiedotteessa.

Wicks, 28, oli viime kaudella Veikkaajan arvosanojen mukaan Veikkausliigan paras jalkapalloilija. Jenkkiveskari hankkiutui kuitenkin vaikeuksiin maanantaina, kun hän puski päällään Haka-kärki Albert Kuqia liigacupin ottelussa. Kuqin nenä murtui väkikohtauksessa.

- Urheilullisesti on sääli, ettei Josh vartioi joukkueen maalia tänä vuonna. Toisaalta jos hän ei viihdy täällä, se olisi voinut vaikuttaa joukkuehenkeen negatiivisesti, Mattsson jatkoi.

Amerikkalaisen lähtö tapahtui kaksi päivää nokkapokan jälkeen. Wicks ja IFK kävivät Haka-ottelun jälkeen keskustelun, jossa maalivahti toivoi pääsevänsä lähtemään seurasta ns. vapaana agenttina.

Maarianhaminan tavoitteena on värvätä kaksi maalivahtia, ennen kuin joukkue suuntaa maaliskuun puolivälissä leirille Turkkiin. Veikkausliiga alkaa huhtikuun puolivälissä.

Katso tästä video Wicksin kuumenemisesta (Koskinet.fi, ajassa 1:51:00)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Asiantuntija kertoo saunapalojen yleisimmät syyt: ”Muutamia tapauksia on ollut, että kiuas on tipahtanut seinästä”

    9. 9

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    10. 10

      ”Salainen” kuva hovista julki – herttuatar Catherine säteili Dianalle kuuluneessa timanttitiarassa, iltapuku korosti hoikkaa uumaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää