Sampsa

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

KuPS hävisi taas kotona

Kuopion Palloseuran vaikeudet Veikkausliigassa jatkuivat sunnuntaina, kun FC Lahti haki Kuopiosta 2-1-vierasvoiton.
KuPS on kerännyt tällä kaudella seitsemästä kotiottelustaan ainoastaan viisi pistettä.

Maanantain murskaava 5-1-vierasvoitto JJK:sta antoi jo toivoa paremmasta, mutta sunnuntaina palattiin jälleen tälle kaudelle tutumpaan tahtiin. KuPS on tappionsa myötä juuttunut entistä vahvemmin sarjan häntäpään kamppailuun. Kaksi ottelua vähemmän pelannut liigajumbo Jaro on vain pisteen päässä kuopiolaisista.

Maalinteon Kuopiossa aloitti 25. minuutilla Lahden Edgar Bernhardt. Toisella jaksolla Rafael lisäsi lahtelaisjohtoa, ja vaikka Ats Purjeen kavennus pitikin ottelun hengissä, ei KuPS enää yltänyt tasoihin.
Lahti nousi liigassa seitsemänneksi.

Sunnuntain toisessa ottelussa vahvaa kautta pelaavat IFK Mariehamn ja MyPa pelasivat maalittoman tasapelin. IFK Mariehamn on liigassa kolmantena ja MyPa pisteen perässä neljäntenä.

KuPS-FC Lahti 1-2 (0-1)
25. Edgar Bernhardt 0-1, 59. Rafael rp. 0-2, 64. Ats Purje 1-2.
Erotuomari: Tony Asumaa.
Yleisöä: 1 252.
KuPS: Mika Hilander, Joni Nissinen (v), Pyry Kärkkäinen, Markus Joenmäki, Etchu Tabe (v, 66. Aleksi Paananen), Paul Obiefule, Ali Koljonen (46. Tero Taipale), Antti Hynynen, Miikka Ilo, Ilja Venäläinen (v, 61. Sander Puri), Ats Purje.
FC Lahti: Viktor Szentpeteri, Mikko Hauhia, Jukka Sinisalo, Hendrik Grossöhmichen (46. Matti Klinga), Mika Mäkitalo (61. Ibrahim Köse v), Konsta Hietanen, Edgar Bernhardt, Drilon Shala, Jani Bäckman, Rafael (74. Olli Tynkkynen), Jussi Länsitalo (v).
IFK Mariehamn-MYPA 0-0
Erotuomari: Toni Pohjoismäki.
Yleisöä: 1 451.
IFK Mariehamn: Simon Nurme, Kristian Kojola (v), Jani Lyyski (4. Marcus Olofsson), Mason Trafford, Jarkko Värttö, Amos Ekhalie (v), Petteri Forsell (62. Rezgar Amani), Mika Niskala, Mattias Wiklöf (76. Ermin Gadzo), Saihou Jagne, Aleksei Kangaskolkka.
MYPA: Antti Kuismala, Tommi Vesala, Patrick O´Shaughnessy, Antti Koskinen, Tuomas Aho, Nongotamba Lody (v), Xhevdet Gela (90. Olajide Williams), David Ramandingaye, Ville Oksanen (79. Sasha Anttilainen), Pekka Sihvola, Riley O´Neill (71. David Opoku).

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    2. 2

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    3. 3

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    6. 6

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    7. 7

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Maijassa pahoinpidelty ruotsalainen uusnatsi oli raudoissa ja nippusiteissä

    2. 2

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    3. 3

      Sauli Niinistöltä terveiset Juuso-karhulle – letkautti rempseästi kättelyssä: ”Sieltähän se karhu-Karjalainen tulloo”

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    6. Näytä lisää