Onni, Sisu

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Timi Lahdelle kultaa kotikentällä

Klubin puolustuslinjan luottomieheksi tällä kaudella kasvanut Timi Lahti oli melko varmasti ainoa mestarijoukkueen pelaaja, jonka kultajuhlia olivat todistamassa vanhempien ja sisarusten ohella myös mummo ja pappa.
Syy on selvä: Lahti, 22, on JJK:n kasvatti.

– Tietenkin oli kiva tulla päättämään kausi kotikaupunkiin. Ehkä joskus myöhemmin tulen vielä JJK:hon pelaamaankin, Lahti vihjasi.

Siirron aika ei ole vielä. Edessä on 1+1-sopimus HJK:n kanssa, ja sen jälkeen mahdollisesti ulkomaankentät. Maajoukkueeseen nousukin siintää mielessä.

– Kaikki aikanaan, mutta ehkä parin, kolmen vuoden päästä maajoukkuekin voisi olla mahdollinen. Ensin pitää vielä kehittyä ja saada lisää hyviä pelejä.

Lahti saapui Klubi-paitaan Hakasta viime vuoden elokuussa Klubiin. Viime kesän Suomen mestaruus tulikin Lahdelle miltei puoli-ilmaiseksi.

– Nyt saavutus on henkilökohtaisempi ja siitä nauttiikin astetta enemmän. Kesällä meillä oli pieni synkkä hetki, mutta kyllä me nyt syksyllä on oltu hyviä. Ei oo hävittykään 12 peliin, Lahti iloitsi.

Nuorukainen on viihtynyt HJK:ssa muutenkin.

– Koti on siellä, missä pelipaikkakin. Analta (Muurinen) on tullut hyvin luottoa ja siitä pitää olla kiitollinen. Mutta kyllä mä oon oman paikkani ansainnut. Joukkueessa on sen verran paljon hyviä pelaajia, joten ilmaiseksi en ole saanut mitään. Itse se on oma paikkansa otettava.

Lahden lähimpiin työtovereihin Klubin alakerrassa kuuluvat maalivahti Ville Wallen ja toppari Rami Hakanpää. Lahteakin mietityttää, jatkaako konkarikaksikko vai ei.

– Varmaan jotain muutoksia tulee, mutta sitten on taas pitkä talvi aikaa opetella pelaamaan yhteen.

Suvun runsaasta osanotosta huolimatta Lahti ei tällä kertaa jäänyt Jyväskylään hengailemaan.

– Helsingissä mennään stadionille, missä on ruokailut ja saunat ja sitten jatketaan johonkin yöhön. Vähän pitää nyt juhliakin, on me se ansaittu, Lahti tiivisti lauantai-illan suunnitelmat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    4. 4

      Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

    5. 5

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    6. 6

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    7. 7

      Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

    8. 8

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    9. 9

      Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

    10. 10

      K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    8. 8

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

    4. 4

      Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

    5. 5

      Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

    6. Näytä lisää