Heli, Heljä, Helinä

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

IFK:n Helsingin-vierailu täynnä murheita

Turpiin 0–6, kaksi pelaajaa sairastuvalle ja yhdelle punainen kortti.
Jo ennestäänkin varamiehinen IFK Mariehamn jäi keskiviikkona pahasti HJK:n jyräämäksi liigacupissa Helsingin Talissa.

HJK voitti ahvenanmaalaiset 6–0 (1–0).

- Yritimme, minkä pystyimme. Tappiotakin enemmän harmittavat uudet loukkaantumiset, IFK:n apuvalmentaja Stefan Strömborg sanoi.

IFK menetti kaksi pelaajaa heti ottelun alkupuolella. Toppari Erik Lundberg loukkaantui jo parin minuutin jälkeen, ja hänet korvannut IFK-debytantti Pekka Lagerblom ontui vaihtoon pelattuaan vain noin varttitunnin.

Lundbergilla epäillään polven sivusidevammaa ja Lagerblomilla pohjerevähdystä. Vammojen tarkka laatu ja pelaajien toipumisennusteet selviävät vasta jatkotutkimuksissa.

Maarianhaminalaisilla riitti murheita jo ennen ottelua, sillä luottopelaajista mm. Jani Lyyski, Tommy Wirtanen ja Niko Kukka olivat poissa eri vammojen takia.

HJK-ottelu sai ratkaisun makua 50. minuutilla, kun Rezgar Amani ajettiin ulos toisella varoituksella. Häneltä nähtiin kaksi aivan liian huonoa taklausta, ja erotuomari Petteri Kari teki oikeat päätökset.

Tilanne oli silloin vasta 1–0 HJK:lle, joka ei myöhemmin antanut armoa vajaamiehisille vierailleen.

IFK on hävinnyt liigacupissa kaikki pelaamaansa viisi ottelua. Yhteismaaliero kirjataan Helsingin-reissun jälkeen lukemin 5–15.

- Kyllä me tästä nousemme. Liigacup on mennyt näin, ja Veikkausliiga on sitten eri juttu, Strömborg sanoi Helsingissä varsin rauhallisena.

Joukkue pelaa tämän kevään viimeisen liigacupin ottelunsa keskiviikkona 6.3. HJK:n isäntänä.

Ahvenanmaalaisten urakka Veikkausliigassa alkaa 14.4. vierasottelulla RoPSia vastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää