Keijo

Veikkausliiga

Valikko

Veikkausliiga

Hynysen komea laukaus pelasti KuPSille pisteen

KuPS ja MyPa aloittivat jalkapalloliigan pelikauden 1-1 tasapelillä sunnuntaina Kuopiossa.
Tasaisessa ottelussa joukkueet onnistuivat maalinteossa toisella puoliajalla.

- Olen tosi tyytyväinen pelilliseen ilmeeseemme. Emme peruutelleet, MyPan päävalmentaja Toni Korkeakunnas kiitteli omiaan.

Hieman enemmän maalintekopaikkoja luonut MyPa meni 1-0-johtoon, kun Pekka Sihvola onnistui rangaistuspotkussa. KuPSin Ilja Venäläinen kaatoi Sihvolan rankkarialueella.

Antti Hynynen ampui komeasti KuPSille 1-1-tasoituksen. Ensimmäisen vedon MyPan puolustus peitti, mutta toisella yrittämällä pallo painui verkon perukoille maalivahti Jere Pyhärannan ulottumattomiin.

KuPSin maalivahti Mika Hilander oli hyvässä torjuntavireessä. Hän pelasti hienosti MyPan Emerik Grönroosin ja Nongotamba Shutsa A Lodyn ohjaukset ensimmäisellä 45-minuuttisella. Toisella puoliajalla Sihvola pääsi karkuun, mutta Hilander torjui jälleen.

- Torjuminen on minun työtäni, Hilander kuittasi.

KuPSin Miikka Ilolla oli kaksi hyvää maalintekopaikkaa. Ensimmäinen kuti meni ohi, ja toisen torjui Pyhäranta.

KuPS-MYPA 1-1 (0-0)

58. Pekka Sihvola rp. 0-1, 69. Antti Hynynen 1-1.
Erotuomari: Petteri Kari.
Yleisöä: 1 801.

Kokoonpanot:
KuPS: Mika Hilander, Rami Hakanpää, Omar Colley, Dawda Bah, Jussi Kujala, Aleksi Paananen, Miikka Ilo, Antti Hynynen, Macpherlin Dudu (74. Jerry Voutilainen), Ats Purje, Ilja Venäläinen.

MYPA: Jere Pyhäranta, Tommi Vesala, Patrick O´Shaughnessy (77. Jonathan Okafor), Tuomas Aho, Nongotamba Shutsa A Lody, Emerik Grönroos (77. Antti Koskinen), Xhevdet Gela, Hassan Sesay (v), Pekka Sihvola, Olajide Williams (85. Ville Salmikivi), Sasha Anttilainen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teinitytön murhasta epäilty saapui oikeuteen – näytti salissa keskisormea

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    7. 7

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    8. 8

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    9. 9

      Hurja syyte: Entinen venäläispoliisi uhrasi metsässä kodittomia saatanallisessa rituaalissa – yritti herättää henkiin zombiorjina

    10. 10

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    4. 4

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    5. 5

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    6. 6

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    7. 7

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    8. 8

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    9. 9

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teinitytön murhasta epäilty saapui oikeuteen – näytti salissa keskisormea

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. Näytä lisää